1.
Mutta Miksi-koira ei purjehtinutkaan koskaan Tulagista Eugénie-laivan villienvartijana. Joka viides viikko höyrylaiva Makambo poikkesi Tulagin satamaan matkallaan Uudesta Guineasta ja Mikronesiasta Australiaan. Ja eräänä iltana, jolloin se tuli satamaan tavallista myöhemmin, kapteeni Kellar unohti Miksin maihin. Sellainen vahinko saattoi helposti tapahtua, sillä kapteeni Kellar palasi vasta puoliyön aikana rantaan käytyään hallituksen asiamiehen bungalolla korkealla mäellä, sillä välin kuin hänen venemiehistönsä oli turhaan etsinyt häntä rannalta ja venevajasta.
Tuntia aikaisemmin, juuri kun Makambon ankkuria nostettiin ja kapteeni Kellar poistui laivalta alahanganpuoleista lautasiltaa pitkin, Miksi oli tullut laivaan eräästä ylähangan ikkuna-aukosta. Tämä johtui siitä, että Miksi oli hyvin kokematon ja toivoi tapaavansa Jerin tällä laivalla, koska se viimeksi oli nähnyt veljensä Ariel-laivalla, ja sitten vielä siitä, että se oli saanut ystävän.
Dag Daughtry oli hovimestarina Makambossa, ja hänen olisi pitänyt ajatella asiaa enemmän, ja hän olisi sitä varmaan ajatellutkin ja menetellyt toisin, ellei hänen omalaatuinen kunnianhimonsa olisi johtanut häntä kiusaukseen. Hän oli lempeä ja iloinen, mutta heikko luonteeltaan, ruumiiltaan hyvin voimakas ja kestävä, ja hänestä kerrottiin, ettei hän kahteenkymmeneen vuoteen ollut kertaakaan lyönyt laimin työtään yhtä vähän kuin päivittäistä kuuden pullon olutannostaan, ei edes — kuten hän itse kehuskeli — Bismarckin saarilla, missä joka olutpulloon oli liuotettu kymmenen graania kiniiniä malarian varalta.
Makambon kapteenilla oli tapana ylpeänä osoittaa matkustajille hovimestariaan ennenkuulumattomana ihmeenä kaikkien hovimestarien joukossa. Dag Daughtry jatkoi työtään alhaalla etukannella ikäänkuin ei olisi mitään kuullut, mutta pälyi kuitenkin salaa komentosillalle, mistä kapteeni ja matkustajat tarkastelivat häntä, ja hänen rintansa paisui ylpeydestä, sillä hän tiesi kapteenin sanovan: "Katsokaa häntä! Se on Dag Daughtry, aika olutratti. Hän ei ole ollut juovuksissa kahteenkymmeneen vuoteen, vaikka hän tyhjentää kuusi pulloa olutta jokikinen päivä. Sitä ei uskoisi hänet nähdessään, mutta vakuutan, että se on totta. En voi ymmärtää, kuinka mies voi juoda niin paljon. Ihailen häntä. Hän tekee työnsä reippaammin kuin kukaan muu. Minä saisin kaulanpoltetta jo yhdestä ainoasta olutlasista ja kadottaisin tyystin ruokahaluni. Mutta hänelle se näyttää tekevän vain hyvää. Katsokaa häntä! Katsokaa häntä!"
Dag Daughtry osasi ulkoa kapteenin sanat ja oli täynnä ylpeyttä omasta kunnostaan. Hän jatkoi työtään kahta innokkaammin ja aloitti sinä päivänä vielä seitsemännenkin pullon oikein osoittaakseen ihmeellistä kestävyyttään. Se oli omituinen tapa hankkia arvonantoa itselleen, mutta ihmisethän ovat silloin tällöin omituisia, ja Dag Daughtryn mielestä se antoi hänelle olemassaolon oikeutuksen.
Hän ponnisteli kaikella tarmollaan ja koko sielullaan ylläpitääkseen maineensa kuuden pullon miehenä. Senvuoksi hän vapaa-aikoinaan kaupusteli kilpikonnanluisia kampoja ja hiuskoristeita ja oli sangen taitava varastamaan muiden ihmisten koiria. Jonkunhan täytyi maksaa päivittäiset kuusi pulloa, jotka kolmellakymmenellä kerrottuina tekivät jo sievoisen summan kuukaudessa. Koska se "joku" oli juuri Dag Daughtry itse, hän katsoi tarpeelliseksi toimittaa Miksin laivalle lastiaukon kautta.
Miksi oli sinä iltana kuljeskellut Tulagin rannalla Eugénien valaanpyyntivenettä haikaillen, ja siellä se tapasi tanakan, lyhyen, harmaatukkaisen hovimestarin. Heistä tuli hyvin pian ystävät, sillä Miksi oli vielä yhtä iloluonteinen kuin pentuna ollessaan. Se oli paljon seuraarakastavampi ja sävyisämpi kuin Jeri huolimatta siitä, että se oli tuntenut hyvin vähän valkoihoisia. Sen ensimmäiset tutut olivat herra Haggin, Derby ja Bob Meringella, sitten se oli tutustunut kapteeni Kellariin ja hänen perämieheensä Eugénie-laivassa ja vihdoin Harley Kennaniin ja Arielin päällystöön. Se oli huomannut heidän kaikkien olevan erilaisia ja paljon miellyttävämpiä kuin mustaihoisten laumat, joita se oli tottunut halveksimaan ja kohtelemaan äreästi.
Ja Dag Daughtry tuntui olevan samanlainen kuin muutkin valkoihoiset, sitä osoitti jo hänen ensimmäinen iloinen tervehdyksensä: "Hei, sinä valkoisen miehen koira, mitä sinä teet täällä mustien maassa?" Miksin vastaus oli hillitty ja ylpeän arvokas, mutta uteliaasti kohoavat korvat ja iloisesti loistavat silmät puhuivat toista kieltä. Dag Daughtrylta ei jäänyt mitään huomaamatta — hän oli koiraintuntija — hänen tarkastellessaan Miksiä lyhtyjen valossa, joita mustat pojat pitelivät lastauspaikalla.
Hovimestari oli heti selvillä kahdesta seikasta: Miksi oli iloinen, sävyisäluonteinen koira, ja se oli arvokas koira. Sitten hovimestari vilkaisi ympärilleen. Ketään ei ollut näkemässä. Sillä hetkellä oli läsnä vain mustaihoisia, ja nekin katsoivat merelle, mistä lähenevä aironloiske kehotti niitä olemaan valmiina vastaanottamaan lastivenettä. Oikealla puolen, toisen lyhdyn valossa, seisoivat hallituksen asiamiehen apulainen ja Makambon talouspäällikkö kiihkeästi riitelemässä jostakin rahtikirjan virheestä.