"Yksi vaiko molemmat?" Daughtry kysyi.
"Molemmat."
"Tänne, Kill", aloitti Daughtry kumartuen koiran yli, mutta hän peräytyi hyvin nopeasti, ja koiran hampaat loksahtivat yhteen aivan hänen nenänsä edessä.
"Se oli minun syyni", hän sanoi. "En sanonut sille, että toinen leikki oli lopussa. Kuunnelkaa nyt tarkoin, annanko sille jonkun salaisen merkin."
Kukaan ei kuullut eikä nähnyt mitään, mutta Miksi ryntäsi hovimestarin luo päästäen hurjan ilohaukunnan, sen suu nauroi ja ruumis kiemurteli, kun se nuoli hovimestarin käsiä ja nautti sanomattomasti noiden tuttujen käsien hyväilystä, joihin äsken olisi ollut valmis iskemään hampaansa. Sitten se yritti hyppäämällä päästä nuolemaan herransa kasvoja. Sillä äskeinen leikki oli ollut Miksille raskas ja kiusallinen ponnistus.
"Se ei aivan pian unohda tätä", selitti Daughtry koettaessaan rauhoittaa Miksiä.
"Kas niin, Kill. Mene hakemaan tohvelit. Odotas. Mene hakemaan tohveli.
Mene hakemaan kaksi tohvelia."
Miksi katsoi ylös korviaan heristäen, kaikki äly keskitettynä kysyviin silmiin.
"Kaksi tohvelia! Mene heti hakemaan ne."
Miksi lensi nuolena tiehensä, jolloin sen takajalat lipesivät liukkailla kansilaudoilla kajuutan kulmauksessa.