"Mutta meidän täytyy ensin sopia vielä muutamista seikoista", Daughtry jatkoi. "Ensiksikin täytyy minun saada kuusi pulloani päivittäin. Olen tottunut siihen ja olen jo liian vanha muuttaakseni tapojani."
"Paloviinaa varmaankin", ivaili juutalainen.
"Ei, vaan olutta, hyvää englantilaista olutta. Meidän täytyy etukäteen sopia siitä, että riittävä varasto otetaan mukaan, miten pitkiä matkoja tehnemmekin."
"Eikö mitään muuta?" kysyi kapteeni.
"Kyllä, herra kapteeni", vastasi Daughtry, "minulla on koira, jonka täytyy päästä mukaan".
"Eikö muuta? — Ehkä vaimo ja lapsetkin?" tiedusteli farmari.
"Ei vaimoa eikä lapsia, herra. Mutta minulla on mustaihoinen palvelija, erinomainen poika, ja hänet minun täytyy saada ottaa mukaani. Hän saa ottaa pestin kymmenellä dollarilla kuussa, jos hän kaiken aikansa tekee työtä teille. Mutta jos hän tekee työtä minullekin, annan hänen ottaa pestin kahdella ja puolella dollarilla."
"Kahdeksantoista päivää isossa veneessä", alkoi Vanha Merikarhu hoilata Daughtryn hämmästykseksi. "Kahdeksantoista päivää isossa veneessä, kahdeksantoista päivää helvetin pätsissä."
"Tuhat tulimmaista", sanoi Daughtry. "Tuo vanha herra voi säikyttää ihmisen puolikuoliaaksi. Siinä tarvitaan paljon olutta."
"Kylläpä hovimestareilla on nykyään suuret vaatimukset", virkkoi vehnäfarmari ollenkaan välittämättä vanhuksesta, joka yhä puhui ison veneen kuumuudesta.