Nyt Daughtry olisi voinut vannoa nähneensä helpotuksen ilmeen vilahtavan Vanhan Merikarhun silmissä, jotka jälleen kävivät unista sameiksi.
"Mutta minua eivät aarteet ollenkaan huvita", Daughtry jatkoi. "Minua huvittaa vain olut. Minun puolestani saatte rauhassa metsästää aarteitanne vaikka tuomiopäivään asti, kunhan minä vain saan kuusi pulloani joka päivä. Mutta sen sanon teille etukäteen: jos olut rupeaa ehtymään, alkavat teidän yrityksenne minua huvittaa. Selvä peli, se on tunnussanani!"
"Onko tarkoituksenne, että annamme teille oluen kaupanpäällisiksi?" kysyi Simon Nishikanta.
Daughtry tuskin uskoi korviaan. Juuri nyt, kun juutalainen hieroi sovintoa vehnäfarmarin kanssa, jolta odotettiin rahoja, oli tilaisuutta käytettävä.
"Kyllä, hyvä herra, se kuuluu ehtoihini. Mihin aikaan voitte huomenna tulla laatimaan sopimusta merimiestaloon?"
"Tynnyreitä ja arkkuja, tynnyreitä ja arkkuja, hirmuiset joukot, sylen syvällä hiekassa", hoilasi Vanha Merikarhu.
"Te olette vähän löylynlyömiä kaikki", sanoi Daughtry irvistäen. "Mutta se ei liikuta minua, niin kauan kuin annatte minulle olueni, maksatte säännöllisesti joka kuukauden ensimmäisenä ja teette lopputilin San Franciscossa. Kunhan te vain täytätte sopimuksenne, matkustan teidän kanssanne vaikka helvettiin ja sieltä takaisin ja katselen kaikessa rauhassa, kuinka te hikoilette saadaksenne tynnyrit ja arkut ylös hiekasta. Lähden halusta teidän matkaanne, jos vain järjestätte asiat niin, että voin olla tyytyväinen."
Simon Nishikanta katsoi ympärilleen. Grimshaw ja kapteeni Doane nyökkäsivät.
"Kello kolme huomenna iltapäivällä merimiestalossa", sanoi juutalainen.
"Milloin ryhdytte toimeenne?"
"Milloin lähdette, sir?" vastasi Daughtry kysymyksellä.