"Olen kyllästynyt teihin, jokikiseen, totisesti olenkin", jatkoi vehnäfarmari. "Tarttukaa kiinni nyt! Niin, tarttukaamme kiinni nyt! Minun rahani ovat tulossa. Ne ovat täällä jo huomenna. Laittautukaamme lopultakin lähtökuntoon pestaamalla hovimestari, joka on todella hovimestari. Minusta on samantekevää, vaikka hänellä olisi kaksikin perhettä mukanaan."
"Olette ehkä oikeassa, Grimshaw", sanoi Simon Nishikanta tyynnytellen. "Tämä yritys saa pian meidät kaikki hermostumaan. Saatte antaa anteeksi, että pillastuin. Tietysti otamme tämän hovimestarin, jos te tahdotte. Luulin vain, että hän oli teistä liian koppava."
Hän kääntyi Daughtryyn.
"Tietysti on sitä parempi, kuta vähemmän meistä maissa puhutaan."
"Hyvä on, herrat. Voin kyllä pitää suuni kiinni, mutta voin myös sanoa teille, että teistä on jo liikkeellä perin kummallisia juttuja."
"Meidän retkemme tarkoituksestako?" kysäisi juutalainen.
Daughtry nyökkäsi.
"Ja senkö tähden te haluatte olla mukana?" oli seuraava yhtä nopea kysymys.
Daughtry pudisti päätään.
"Niin kauan kuin annatte minulle päivittäisen olutannokseni, en välitä teidän aarteenetsimestänne. Sitäpaitsi se ei ole uutta minulle. Etelämerellä aivan vilisee aarteen etsijöitä." Daughtry olisi melkein voinut vannoa, että Vanhan Merikarhun silmät välähtivät levottomasti univerhonsa takana. "Ja minun täytyy myöntää, hyvät herrat", hän jatkoi huolettomasti, sanoen nyt sellaista, mitä ei olisi suinkaan sanonut, ellei olisi ollut melkein varma siitä, että Vanha Merikarhu oli levoton, "että Etelämeri on täpö täynnä tuntemattomia aarteita. Siellä on kookospalmuja, miljoonien puntien arvoisia, vain odottamassa sitä onnenpoikaa, joka sattuu ne löytämään."