"Nouse ylös, tai muuten annan sinulle näpsäyksen", kuului pienen höyhenpukuisen olennon seuraava käsky.
Sitten tuli pitkä loru kiinankielellä, niin Ah Moyn tapaan, että Miksi taaskin, mutta nyt viimeisen kerran, katseli ympärilleen kanssissa.
Cocky päästi niin hurjan ja omituisen naurun, että Miksi korvat hörössä ja pää kallellaan kuunnellen tunsi tässä naurussa jälleen kaikki ne erilaiset ihmisäänet, jotka se äsken oli kuullut.
Ja Cockysta, joka painoi vain muutaman unssin, ei täyttä puolta naulaa, ja jossa oli vain pieni hento luuranko ja sen päällä kourallinen höyheniä, mutta sisällä sydän niin urhea kuin kenen muun tahansa Mary Turnerilla, tuli pian Miksin ystävä, toveri ja ojennusnuora. Aloitekykynsä ja rohkeutensa ansiosta Cocky voitti heti Miksin kunnioituksen. Ja Miksi, joka yhdellä ainoalla varomattomalla käpäläniskulla olisi voinut katkaista Cockyn hennon kaulan ja ainiaaksi sammuttaa sen silmien rohkean tulen, kohteli sitä hellästi ensimmäisestä hetkestä alkaen. Se soi sille tuhansia vapauksia, joita ei olisi suonut Kwaquelle.
Perintönä esi-isiltä, aina niiltä ajoin, jolloin ensimmäiset nelijalkaiset koirat ilmestyivät maan päälle, sillä oli vaisto puolustaa ruokaansa. Sitä ei tarvinnut ajatellakaan. Itsestään ja tahattomasti kuin sydämen sykintä tai hengitys Miksi puolusti ruokaansa, niin pian kuin se oli asettanut käpälänsä sen päälle ja iskenyt siihen hampaansa. Ainoastaan hovimestarin se voi, tahtoaan ja itsehillintäänsä ylenmäärin ponnistaen, sallia koskea ruokaan, sitten kun itse oli siihen kerran ryhtynyt. Kwaque, joka tavallisesti ruokki koiraa herransa määräysten mukaan, tiesi voivansa pelastaa sormensa vain siten, ettei enää kajonnut ruokaan sen jälkeen kun Miksi oli ottanut sen haltuunsa. Mutta Cocky, valkea untuvapallo, pieni välähdys valoa ja elämää, jolla oli jumalan kurkku, loukkasi röyhkeästi ja häikäilemättä Miksin tabua, kieltoa koskea sen ruokaan.
Istuen Miksin peltikupin reunalla tuo vähäpätöinen seikkailija, joka oli singahtanut pimeydestä elämän auringonpaisteeseen ja oli vain kipinä, atomi kahden pimeän äärettömyyden välillä, voi ainoastaan pörhistämällä lohenlihanväristä helttaansa ja avaamalla äkkiä mustat helmisilmänsä ja päästämällä käheän, käskevän huudon, aivan kuin sillä olis ollut kaikkien jumalien äänet kurkussaan, saada Miksin perääntymään ja sallimaan sen valita itselleen parhaat palat ruoasta.
Sillä Cockyllä oli omat keinonsa kohdella Miksiä. Se voi olla kuin terässäilä, kun sen käskevä tahto purkautui esiin, mutta se voi myös rähistä ja riidellä kuin pahin merikarhu ja tappelupukari tai liehakoida yhtä pirullisen vastustamattomasti kuin ensimmäinen nainen Eedenissä tai kuin hänen viimeisin jälkeläisensä. Kun Cocky hoippuen yhdellä jalalla, toinen jalka ilmassa ja kynnet iskettyinä lujasti Miksin niskakarvoihin, kumartui lavertelemaan Miksin korvaan, niin Miksi ei osannut muuta kuin suoristaa pörhistetyt niskakarvansa ja silmissään tyhmänautuas ilme alistua kaikkeen, mitä Cockyn tahto tai oikku määräsi.
Cocky kiintyi kiintymistään Miksiin, koska Ah Moy ei enää ollenkaan välittänyt linnusta. Ah Moy oli ostanut sen Sydneyssä eräältä merimieheltä kahdeksallatoista shillingillä ja käyttänyt kokonaisen tunnin tinkimiseen. Mutta kun hän eräänä päivänä näki Cockyn istuvan lavertelemassa Kwaquen vasemman käden koukistuneilla sormilla, lintu kävi hänelle yhtäkkiä niin vastenmieliseksi, etteivät ne kahdeksantoista shillinkiäkään enää merkinneet hänelle mitään.
"Te pitää siitä. Te ottaa sen", hän ehdotti.
"Vaihtaa?" kysyi Kwaque, joka piti selvänä, että tässä oli kyseessä vaihtokauppa, ja arveli pikku kokin rakastuneen hänen kallisarvoiseen huuliharppuunsa.