Vehnäfarmari nyökkäsi vastahakoisesti, ja kapteeni ärjäisi:
"Mutta ette äänestänyt kolmea."
"Mutta ellei kaksi ole parempi kuin yksi, kuten itse sanoitte — ja Grimshaw voi sen todistaa — niin ei myöskään kolme ole parempi kuin kaksi, paitsi hintaan nähden."
"Mutta, jos nyt on vain kaksi kronometriä, niin kuka silloin voi sanoa, kumpi niistä käy väärin?" kysyi kapteeni Doane.
"Niin, sanokaapas se", matki panttilainaaja olkapäitään kohauttaen. "Ellei voi sanoa, kumpi kahdesta käy väärin, niin kuinka sitten voisi tietää, mikä käy väärin kahdesta tusinasta? Jos niitä on vain kaksi, voi ainakin virheen panna kahtia."
"Mutta ettekö käsitä…"
"Käsitän vallan hyvin, että kaikki tuo loruilu suunnasta on pelkkää pötyä. Minulla on ollut liikkeessäni nelitoistavuotiaita apulaisia, jotka ovat ymmärtäneet purjehtimisesta yhtä paljon kuin tekin. Kysykää niiltä: Ellei kaksi kronometriä ole parempi kuin yksi, niin kuinka voi silloin kaksituhatta olla parempi kuin yksi? Ja he vastaisivat empimättä, että ellei kaksi dollaria ole parempi kuin yksi, niin ei kaksituhattakaan dollaria ole parempi kuin yksi. Sanoohan sen jo terve järki."
"Juuri niin, ja sittenkin te olette aivan väärässä", pisti Grimshaw väliin. "Minähän sanoin silloin, että ainoa syy, minkä tähden otimme kapteeni Doanen osalliseksi yritykseemme, oli se, että me tarvitsimme purjehdustaitoista henkilöä, koska meistä ei kukaan niitä asioita ymmärrä. Te sanoitte silloin: Aivan niin, ja kuitenkin uskoitte tietävänne enemmän kuin hän, koskette suostunut kolmen kronometrin ottoon. Teitä peloittivat kustannukset. Se onkin ainoa asia, mikä teidän aivoihinne mahtuu. Te tahdotte kaivaa maasta kymmenen miljoonaa dollaria lapiolla, jonka olette romukauppiaalta tinkinyt kuudellakymmenelläkahdeksalla sentillä."
Dag Daughtry ei voinut olla kuulematta näitä keskusteluja, joista sukeutui pikemmin riitoja kuin neuvotteluja. Simon Nishikantalle ne aina päättyivät "meri-ikävään", kuten merimiehet sanovat. Tuntikausiin tuo suuttunut juutalainen ei puhunut sanaakaan eikä ollut kuulevinaan, kun häntä puhuteltiin. Hän yritti maalata, mutta joutui äkkiä villin raivon valtaan, repi harjoitelmansa, heitti ne kannelle, otti sitten isoreikäisen rihlapyssynsä, istuutui perään ja ammuskeli jokaista pyöriäisvalasta, maneettia ja delfiiniä, joka sukelsi esiin aalloista. Hänelle näytti tuottavan suurta riemua se, että sai lähettää kuulia jonkin ohivilahtavan koreanvärisen kalan ruumiiseen, siten ainiaaksi lopettaa sen salamannopeat liikkeet ja kellauttaa sen kyljelleen, minkä jälkeen se hitaasti vajosi meren syvyyteen.
Väliin, kun parvi isoja, mustia valaita ui ohitse, Simon Nishikanta joutui aivan haltioihinsa tuskantuottamisen riemusta. Hänen onnistui osua ehkä kymmenkuntaan mahtavaan valaaseen. Hänen kuulansa sattuivat niihin kuin piiskaniskut. Ne hypähtivät ilmaan kuin iskun saaneet nuoret hevoset tai pyrstöllään iskien sukelsivat veden pinnan alle uidakseen sitten hurjaa vauhtia kauas merelle, jonne katosivat kohiseviin kuohuihin.