Vanha Merikarhu pudisti surullisena päätään, ja Daughtry, josta myös oli tuskallista nähdä viattomia eläimiä kiusattavan, tuli sääli vanhusta, ja hän kiiruhti pyytämättä noutamaan kalliita sikareja — kolme dollarilla. — Grimshaw irvisteli harmissaan ja mutisi itsekseen: "Sellainen lurjus! Sellainen haiseva elukka! Ei kukaan kunnon mies pura kiukkuaan viattomiin eläimiin. Mutta hän on sellainen, että ellei hän jostakin pidä tai jos joku sattuu arvostelemaan hänen ääntämistään tai laskutaitoaan, niin hän voi kostoksi potkaista sen miehen koiraa … tai myrkyttää sen. Vanhaan hyvään aikaan oli meillä Colusassa tapana hirttää tuollaiset vain puhdistaaksemme ilman, jota hengitimme."
Mutta kapteeni Doane ilmaisi suoraan vastenmielisyytensä:
"Kuulkaahan, Nishikanta", hän sanoi kalpeana, huulet kiukusta väristen, "tuo on raakaa, ja ainoa, minkä sillä saatte aikaan, on se, että teitä itseänne kohdellaan raa'asti. Minä tiedän mitä sanon. Teillä ei ole oikeutta saattaa meitä kaikkia hengenvaaraan turhan tähden. Eikö luotsilaiva Annie Minea upottanut valas Golden Gate salmessa? Nuorena ollessani purjehdin toisena perämiehenä Berncastle-prikillä Hakodataan, ja sain silloin pumputa kaksi vahtivuoroa, kun alus oli uppoamaisillaan vain siksi, että valas oli sitä pyrstöllään huitaissut. Ja valaanpyytäjäfregatti Essex upposi Etelä-Amerikan länsirannikolla kahdensadan meripenikulman päässä maasta, minkä matkan pelastusveneet sitten saivat soutaa, ja tämä sattui vain sen tähden, että iso naarasvalas löi sen säpäleiksi."
Mutta Simon Nishikanta oli niin pahalla päällä, ettei viitsinyt edes vastata, vaan ammuskeli edelleen jokaista valasta, minkä huomasi.
"Muistan hyvin Essexin", virkkoi Vanha Merikarhu Dag
Daughtrylle. "Siitä teki lopun naarasvalas, jolla oli poikanen.
Laiva oli täydessä lastissa ja upposi vajaassa tunnissa. Yksi
pelastusveneistä hävisi tietymättömiin."
"Eikö yksi veneistä tullut Havaijiin?" kysyi Dag Daughtry kunnioittavasti. "Ainakin minä tapasin kolmekymmentä vuotta sitten Honolulussa erään vanhan miehen, joka väitti olleensa harppuunamiehenä valaanpyytäjälaivalla, jonka valas oli upottanut Etelä-Amerikan rannikolla. En ole sittemmin kuullut siitä puhuttavan, ennenkuin te nyt mainitsitte sen, sir… Se on varmaan ollut sama laiva, vai mitä arvelette?"
"Elleivät valaat ole upottaneet kahtakin laivaa Amerikan länsirannikolla", vastasi Vanha Merikarhu. "Ei ole epäilystä siitä, että ainakin Essexin niin kävi. Onhan mahdollista, että mies, josta puhuitte, oli ollut Essexissä."
13.
Kapteeni Doane ahersi uupumatta. Hän seurasi auringon päivittäistä kulkua taivaalla, laski deklinaatioerotuksen, joka johtui maan kääntymisestä akselinsa ympäri, ja laati lukemattomia olettamuksia ja laski, kunnes hänen päänsä oli aivan pyörällä.
Simon Nishikanta teki kaikkien kuullen pilaa kapteenin puutteellisista meritiedoista, kuten hän sanoi, ja maalaili vesivärikuvia hyvällä tuulella ollessaan ja ammuskeli haikaloja, merilintuja ja kaikkia mahdollisia merieläimiä, kun alakuloisuus ja meri-ikävä alkoi vaivata eikä vieläkään näkynyt Leijonanpäätä, vanhan Merikarhun aarresaaren korkeinta huippua.