Mutta nyt oli ketjussa kaikki renkaat. — Ei tuntunut tuulen henkäystäkään. Kuunari keinuili mahtavilla, sileillä mainingeilla. Isossapurjeessa kuului hiljaista suhinaa ja köysistössä kajahteli, kun Simon Nishikanta ampui kuulan pienen valaanpoikasen ruumiiseen. Kuin ihmeen kautta kuula surmasi valaanpoikasen. Melkein yhtä helppoa olisi tappaa elefantti hernepyssyllä. Mutta poikanen ei kuollut heti. Se herkesi hyppelemästä ja makasi hetkisen väristen meren pinnalla. Emo oli samalla hetkellä, jona luoti sattui, sen vieressä, ja ne, jotka katselivat sitä laivankannelta, huomasivat selvästi, että se kävi hyvin levottomaksi. Se sysäsi poikasta mahtavalla ruumiillaan, kierteli sen ympärillä, asettui sitten sen viereen ja alkoi jälleen sysiä. Kaikki, jotka olivat Mary Turnerissa, sekä päällystö että miehistö seisoivat laidan luona ja tarkastelivat levottomina hirviötä, joka oli laivan pituinen.
"Ajatelkaa, jos meidän laivamme kävisi kuin Essexin", virkkoi Dag
Daughtry Vanhalle Merikarhulle.
"Se olisi aivan oikein meille", tämä vastasi. "Oli tarpeetonta ampua — ajattelematon ja julma teko."
Miksi, joka huomasi, että alhaalla vedessä tapahtui jotakin, mutta ei voinut nähdä sinne laidan yli, hyppäsi kajuutan katolle ja alkoi käheästi haukkua hirviön nähdessään. Kaikkien silmät suuntautuivat kauhistuneina koiraan ja hovimestari vaiensi sen kuiskauksella.
"Tämä on viimeinen kerta", mutisi Grimshaw kiukusta värisevällä äänellä Nishikantalle. "Jos vielä kerrankin tällä matkalla ammutte valasta, väännän niskanne nurin. Niin, katsokaa vain minua. Tarkoitan juuri sitä, mitä sanon. Puristan silmät päästänne, roisto."
Juutalainen hymyili väsyneesti ja vikisi: "Ei tässä mitään tapahdu. En usko, että Essexiäkään valas upotti."
Emonsa yllytyksestä kuoleva poikanen ponnisteli epätoivoisesti päästäkseen uimaan, mutta ei onnistunut, se vain huojui sinne tänne.
Poikasensa ympärillä kiertelevän valasemon kylki osui kerran Mary Turnerin vasemman puolen alle. Laiva kallistui oikealle kyljelle perän kohotessa runsaan metrin. Eikä tämä ollut pelkkä sattuma. Valas vavahti koskettaessaan laivan runkoa ja huitaisi pyrstöllään. Isku sattui laitaan juuri etumaston etupuolelle, teki siihen reiän aivan kuin sikarilaatikkoon ja mursi etukannen.
Siinä kaikki. Laivallaolijat tuijottivat kauhistuneina merihirviötä, joka oli suunniltaan surusta kuolevan poikasensa tähden.
Noin tunnin ajan valaanpoikanen ponnisteli turhaan päästäkseen uimaan. Sillä välin kuunari ja molemmat valaat ajautuivat yhä kauemmaksi toisistaan. Sitten valaanpoikanen päästi valittavan äänen ja alkoi raivoisasti kieriskellä ja pieksää pyrstöllään.