"Laupias Jumala", mutisi kapteeni Doane itsekseen.
Iso naarasvalas oli kääntynyt takaisin ja tuli suoraan heitä kohti. Sen vauhti oli niin kova, että nokan edessä kuohui hyökylaine.
"Pitäkää kiinni, pojat, jokainoa!" huusi kapteeni Doane.
Kaikki etsivät tukea kestääkseen iskun. Henrik Gjertsen, ruorimies, asettui jalat haralleen, kumartui ja tarttui molemmin käsin tukevasti ruorirattaaseen. Monet miehistä pakenivat välikannelta peräkannelle ja toiset kiipesivät köysistöön. Daughtry tarttui toisella kädellään laitaan ja kietoi vapaan käsivartensa Vanhan Merikarhun ympäri.
Kaikki pysyttelivät kiinni jossakin. Valas iski Mary Turneriin aivan etuvantin taakse. Siitä seurasi parikymmentä tapausta, joita mikään silmä ei voinut kerralla huomata. Merimies, joka oli kiivennyt köysistöön, lensi päistikkaa mereen väylinki molemmissa käsissä, mutta toinen merimies ennätti tarttua hänen nilkkoihinsa ja sai hänet pelastetuksi. Kuunari natisi ja huojui, alahanka kohosi ilmaan, ylähanka painui niin, että vesi virtasi sisään laidan yli. Miksi, joka seisoi kajuutankatolla, luisui alas jyrkkää vierrettä myöten ylähangan puolelle ja hävisi muristen ja käpälillään räpiköiden kuohuvaan veteen. Etumaston perävantti irtaantui, ja etumärssytanko kaatui kuin juopunut ylähangan puolelle.
"Se tuntui", virkkoi Vanha Merikarhu.
"Herra Jackson", huusi kapteeni Doane perämiehelle, "olkaa hyvä ja tarkastakaa pumput".
Perämies totteli, katseltuaan levottomana valasta, joka oli kääntynyt ja uida porhalsi nyt itään päin.
"Kas, siinä nyt saitte", ärisi Grimshaw Nishikantalle.
Nishikanta nyökkäsi kuivaten hikeä ja mutisi: "Ja se riittääkin minulle. En olisi uskonut, että valaalla on sellaiset voimat. En koskaan enää tee sitä."