Vanha Merikarhu ajoi reippaasti Bronxiin, merkitsi päiväkirjaan Charles Stough Greenleaf vanhanaikaisella käsialalla ja aloitti jälleen toiminnan, joka jo moneksi vuodeksi oli pelastanut hänet joutumasta köyhäinhuoneeseen. — Yhtä reippaasti Dag Daughtry lähti etsimään työtä. Se oli välttämätöntä, sillä hänellä oli suuret menot. Perheen — Kwaquen, Miksin ja Cockyn — piti saada asunto ja ruokaa, kalliimmaksi vielä tuli Vanhan Merikarhun ylläpito hienossa hotellissa, ja sitten hänellä itsellään oli kuuden pullon janonsa.
Mutta teollisuudessa sattui silloin olemaan seisahdusaika. Työttömyys uhkasi tavallista pelottavammin San Franciscon asukkaita. Ja mitä höyrylaivoihin ja purjealuksiin tuli, oli vähintään kolme hovimestaria kilpailemassa jokaisesta hovimestarin toimesta. Daughtryn ei onnistunut saada vakinaista tointa, eivätkä hänen satunnaiset ansionsa riittäneet jokapäiväisiä menoja korvaamaan. Hän oli kaupungin hätäaputöissäkin, mutta vain kolme päivää kerrallaan, sitten hänen täytyi luovuttaa työnsä toiselle tarvitsevalle, joka noiden kolmen päivätyön avulla voi hiukan pitkittää kurjaa olemassaoloaan.
Daughtry koetti saada Kwaquenkin työhön, mutta tämä ei pystynyt mihinkään. Tuo papualainen oli nähnyt Sydneyn vain laivankannelta eikä ollut ennen astunut koskaan jalallaan kaupunkiin. Hän tunsi tästä maailmasta vain höyrylaivan ja kaukaiset Etelämeren saaret sekä oman saarensa, Kuningas Wilhelmin saaren Melanesiassa. Niinpä Kwaque pysytteli vain noissa kahdessa huoneessa, keitti ruokaa, siisti ja huolehti Miksistä ja Cockystä. Miksille tämä aika oli vankilaelämää, se kun oli tottunut vapaasti juoksentelemaan laivan kannella, koralliriutoilla ja plantaaseilla.
Mutta iltaisin Miksi meni ulos hovimestarin kanssa, ja väliin seurasi heitä Kwaquekin muutaman askeleen päässä kulkien. Lukemattomat ihmisjumalat, joita katukäytävillä tungeskeli, vaivasivat kovin Miksiä. Ja ihmisjumalien arvo laski huomattavasti sen silmissä. Mutta sitä enemmän se kunnioitti hovimestaria, sitä jumalaa, jota se oli vannoutunut uskollisesti palvomaan. Kuta avuttomammaksi Miksi tunsi itsensä niin monen jumalan joukossa, sitä enemmän hovimestarin Aabrahamin helma muuttui sille turvalliseksi satamaksi, missä mitkään vaarat eivät uhanneet.
"Varo jalkojasi!" on ensimmäinen ja viimeinen varoitus kahdennenkymmenennen vuosisadan kaupunkilaiselämässä. Sen Miksi oppi varsin pian. Se tottui pelastamaan omat jalkansa lukemattomien tuhansien nahkakenkäisten ihmisjalkojen alta, jotka alati kiiruhtivat eteenpäin ollenkaan välittämättä nelijalkaisen koiran olemassaolosta ja oikeuksista.
Iltakävelyillä hovimestarin seurassa kuljettiin ravintolasta toiseen. Miehiä seisoskeli sahalastujen peittämällä lattialla myyntipöytien ääressä tai istui pienten pöytien ympärillä. Kaikki joivat ja juttelivat. Samoin teki hovimestari. Juotuaan päivittäiset kuusi pulloansa hän läksi kotiin nukkumaan. Hän sai paljon uusia tuttavia ja Miksi myös. Useimmat niistä olivat rannikkomerimiehiä, mutta joukossa oli myös satamatyöläisiä ja kulkureita.
Eräs näistä uusista tuttavista, jokialuksen kapteeni, joka purjehti edestakaisin lahdella ja San Joaguin- ja Sacramento-joella, oli luvannut pestata Daughtryn kokiksi ja kansimieheksi kuunariinsa. Kuunarin nimi oli Howard, ja se kantoi kahdeksankymmentä tonnia, kansilasti siihen luettuna. Kapteeni Jörgensen, kokki ja kaksi muuta laivamiestä työskentelivät yhdessä toverillisesti, lastaten ja purkaen alusta mihin vuorokauden aikaan milloinkin sattui, ja purjehtivat sillä yötä päivää, olipa ilma millainen tahansa. Yksi miehistä oli ohjaamassa alusta sillä välin kun muut nukkuivat tai lepäsivät. Ylityötä oli hirmuisesti, mutta ruoka oli hyvä ja palkka neljästäkymmenestäviidestä kuuteenkymmeneen dollariin kuukaudessa.
"Saatte luottaa siihen", sanoi kapteeni Jörgensen, "eräänä kauniina päivänä löylytän kokkini Hansonin ja ajan hänet pois, te voitte tulla heti … ja teidän hauvanne myös…" Hän hyväili Miksin päätä jykevällä, auringonpaahtamalla työkourallaan. "Hieno koira. Koira on jokialuksella hyvä olemassa, kun kaikki miehet ovat satamassa."
"Sanokaa Hanson irti nyt heti", kehotti Daughtry innokkaana.
Mutta kapteeni Jörgensen pudisti verkkaisesti hidasjärkistä päätään.