"Ensin minä löylytän hänet."
"No, löylyttäkää sitten ja ajakaa pois", penäsi Daughtry. "Tuossa hän seisoo tarjoilupöydän luona."
"Ei. Minun täytyy saada ensin jokin syy. Kyllähän minulla jo aihetta onkin. Mutta minulla täytyy olla selvä syy, jonka koko miehistö ymmärtää. Odotan, että hän pakottaa minut löylyttämään itsensä niin, että koko miehistö sanoo: 'Hei, kapteeni, siinä teitte oikein.' Sitten saatte paikan, Daughtry."
Ellei kapteeni Jörgensen olisi viivytellyt aiottua selkäsaunaa ja ellei Hanson olisi viivytellyt antamasta siihen kyllin selvää aihetta, olisi Miksi seurannut hovimestaria kuunari Howardiin, ja kaikki koiran seuraavat vaiheet olisivat kehittyneet aivan toisenlaisiksi kuin ne nyt olivat määrätyt muodostumaan. Mutta niiden kehityksen määräsi nyt kohtalo ja joukko tapahtumia, joihin Miksi ei mitenkään voinut vaikuttaa ja joita se osasi aavistaa yhtä vähän kuin hovimestari itse. Tähän aikaan Miksillä ei vielä ollut hämärintäkään aavistusta vastaisesta teatteriurastaan ja julmasta kohtelusta. Eikä hurjinkaan oopiumiuni olisi voinut manata esiin kohtaloa, mikä odotti Kwaquea ja hovimestaria.
17.
Eräänä iltana Daughtry istui ravintolassa, jota nimitettiin "Juntaksi". Hän oli ilkeässä pulassa. Oli ollut tavallista vaikeampaa saada satunnaista työtä, ja säästöt olivat loppuneet. Aikaisemmin samana iltana hän oli keskustellut puhelimitse Vanhan Merikarhun kanssa, joka voi ilmoittaa vain, että samana päivänä eräs vanhuuden lepoon vetäytynyt puoskari-tohtori oli osoittanut tavattoman suurta harrastusta asiaan.
"Antakaa minun pantata sormukseni", pyysi Vanha Merikarhu innokkaasti, eikä se tapahtunut ensimmäistä kertaa.
"Ei, herra Greenleaf", oli Daughtry vastannut. "Me tarvitsemme niitä asioissamme. Ne ovat liikepääomaa. Ne lisäävät luottoa. Ne ovat niin sanottua välttämätöntä ulkokuorta. Koetan keksiä jonkin keinon ja tulen tapaamaan teitä aikaisin aamulla. Pitäkää sormuksenne, älkääkä osoittako liian huomattavaa harrastusta tohtoria kohtaan. Antakaa ihmisten pyrkiä luoksenne. Se on ainoa keino. Olette oikealla tiellä, ja kaikki käy hyvin. Älkää hätäilkö. Dag Daughtry osaa kyllä selviytyä."
Mutta kun Dag Daughtry istui "Juntassa", näytti siltä, että hän oli vähällä kadottaa rohkeutensa. Kukkarossaan hänellä oli juuri sen verran rahaa, kuin tarvittiin seuraavan viikon vuokraan, ja se olisi pitänyt maksaa etukäteen jo kolme päivää sitten; heidän äksyluontoinen emäntänsä oli sitä jo kovaäänisesti vaatinut. Kotona oli ruokaa vielä yhdeksi päiväksi. Vanhan Merikarhun vaatimatonta hotellilaskua ei ollut maksettu kahteen viikkoon — summa oli jo huimaava näissä olosuhteissa, hotelli kun oli ensiluokkainen. Vanhalla Merikarhulla oli vain pari dollaria, joiden kilinällä hänen piti houkutella entistä tohtoria aarteenetsintään.
Mutta pahinta kaikesta oli se, että Dag Daughtry oli saanut vain kolme pulloa olutta tänä päivänä, eikä hän tohtinut koskea vuokrarahoihin, jotka yksin voivat pelastaa hänet ja hänen perheensä joutumasta kadulle. Sentähden Dag Daughtry nyt istui olutpöydässä kapteeni Jörgensenin kanssa, joka oli juuri palannut Petaluma Flatsista, kuunari heinälastissa. Kapteeni oli jo kahdesti tilannut olutta eikä näyttänyt enää olevan janoissaan; hän sen sijaan haukotteli työstä ja valvomisesta väsyneenä ja katsoi vähän väliä kelloonsa. Ja Dag Daughtry oli saanut vain kolme pulloa! Eikä Hanson ollut vieläkään saanut selkäsaunaansa, joten kokinpaikka häipyi kauas epävarmaan tulevaisuuteen.