Epätoivoissaan Daughtry keksi keinon saadakseen puuttuvat olutpullonsa.
"Kuulkaas, kapteeni, ette voi aavistaakaan, kuinka viisas Kill on. Se osaa laskeakin yhtä hyvin kuin te tai minä."
"Ohoh", murahti kapteeni Jörgensen. "Olen nähnyt sellaista teatterissa.
Se on pelkkää petosta. Eivät koirat eivätkä hevoset osaa laskea."
"Tämä koira osaa", jatkoi Daughtry aivan rauhallisesti. "Ette saa sitä erehtymään. Lyön vaikka vetoa, että jos minä nyt tilaan kaksi olutta niin, että se kuulee sen, ja kuiskaan sitten tarjoilijalle, että hän toisikin vain yhden, niin Kill alkaa raivota tarjoilijalle."
"Hohoo, kuinka paljon panette vetoon?"
Hovimestari käänteli kolikoita taskussaan. Jos Kill pettäisi hänet, hänen täytyisi ottaa vuokrarahoista. Mutta Kill ei voi eikä tahdo pettää herraansa, ajatteli Daughtry ja vastasi:
"Lyön vetoa kahdesta oluesta."
Tarjoilija kutsuttiin, ja kun hän oli saanut salaiset ohjeensa kutsuttiin esille Miksi, joka makasi nurkassa Kwaquen jaloissa. Kun hovimestari asetti kolmannen tuolin pöydän ääreen ja viittasi Miksiä sille istumaan, alkoi koira höristellä korviaan. Hovimestari varmaankin odotti siltä nyt jotain, tahtoi sitä näyttämään temppujaan. Ei itse temppujen näyttäminen innostanut Miksiä, vaan rakkaus hovimestaria kohtaan. Rakastaminen ja palveleminen oli Miksin yksinkertaisen ajattelutavan mukaan samaa. Se olisi mennyt vaikka tuleen hovimestarin tähden ja oli valmis palvelemaan hovimestaria millä tavalla tämä vain toivoi. Sellainen sen rakkaus oli.
"Tarjoilija!" huusi hovimestari, ja kun tarjoilija tuli, hän sanoi:
"Kaksi olutta … — Kuulitko, Kill? Kaksi olutta."
Miksi kääntyi tuolillaan, pani innoissaan käpälänsä pöydälle ja nuolaisi hovimestarin kasvoja.