"Sitä kuullakseni en ole tullut luoksenne", vastasin jyrkästi, hiukan ärtyneenä heidän käsityskykynsä vajavaisuudesta. "Olen täällä vieras ja haluaisin kuulla teiltä, mitä tiedätte Itäpäästä, päästäkseni jotenkin alkuun."
"Mutta mehän emme tiedä mitään Itäpäästä. Se on tuolla jossakin." Ja he viittasivat käsillänsä epämääräisesti siihen suuntaan, josta joskus harvoin näki auringon nousevan.
"Sitten lähden Cookien luo", ilmaisin heille.
"Tehkää se", sanoivat he helpottuneina. "Cookit varmaankin tietävät."
Mutta O'Cook, Thomas O'Cook & Poika, asiantuntijat ja matkailutoimitsijat, koko maailman elävät tienviitat ja ensi-avun antajat eksyville matkustajille — he osasivat epäröimättä, helposti ja nopeasti lähettää minut pimeimpään Afrikkaan taikka keski-Tibetiin, mutta Lontoon Itäpäähän, vain kivenheiton päähän Ludgaten torilta, sinne he eivät tunteneet tietä.
"Se ei käy päinsä", sanoi teitten ja kulkureittien elävä tietokalenteri Cookin Cheapsiden-toimistossa. "Se on niin — hm — niin tavatonta."
"Neuvotelkaa poliisin kanssa", päätti hän tietäväisenä, kun pidin pääni. "Me emme ole tottuneet ohjaamaan matkustajia Itäpäähän; me emme saa milloinkaan tilauksia siihen suuntaan emmekä tiedä hitustakaan koko paikasta."
"No samantekevä", keskeytin hänet, pelastuakseni hänen kielteisen sanaryöppynsä tohinasta, joka oli lakaista minut ulos koko toimistosta. "Mutta jotakin te voitte tehdä hyväkseni. Tahdon ilmoittaa teille, mitä aion tehdä, niin että selkkauksien sattuessa voitte todistaa, kuka olen."
"Ahaa, kyllä ymmärrän; jos teidät murhattaisiin, niin meidän pitäisi osata tuntea ruumiinne."
Hän sanoi sen niin hilpeästi ja kylmäverisesti, että heti olin näkevinäni kankean ja silvotun ruumiini lojuvan tahmealla laatalla, johon tihkuilee lakkaamatta kylmää vettä, ja hänet olin näkevinäni kumartuneena ylitseni, murheellisena ja kärsivällisesti selitellen sitä sen mielettömän amerikkalaisen ruumiiksi, joka oli tahtonut nähdä Itäpään.