Olin työssä silloin, kun jalkani katkesivat. Sain palkkaa kaksikymmentäneljä shillinkiä viikossa, vähän enemmän kuin muut miehet, sillä tein mitä tahansa. Kun oli joku vaikea työ tehtävänä, valittiin minut tavallisesti se suorittamaan. Herra Manton, isännöitsijä, kävi luonani sairaalassa useita kertoja. Hiukan parannuttuani kysyin häneltä, voisiko hän ehkä antaa minulle työtä. Hän vakuutti, että saisin olla huoletta, koska yhtiö ei ollut sydämetön. Minusta pidettäisiin joka tapauksessa huolta… Herra Manton lakkasi käymästä luonani, ja viimeisellä kerralla hän sanoi aikovansa pyytää johtokuntaa antamaan minulle viidenkymmenen punnan shekin, jotta voisin mennä ystävieni luo Irlantiin.
M'Garry-parka. Hän sai parempaa palkkaa kuin toiset miehet, koska hän pyrki eteenpäin ja pani parastaan, ja kun vaikea työ oli tehtävänä, hän oli se mies, jolle se uskottiin, Mutta silloin puuttui sattuma asiaan, ja hän joutui työhuoneeseen. Toisena vaihtoehtona oli mennä kotiin Irlantiin ystäväinsä rasitukseksi loppuiäkseen. Lähempi erittely on tarpeetonta.
Täytyy ymmärtää, että työväki itse ei voi määrätä kyvykkyyttään, vaan sen määrää työn kysyntä. Jos kolme miestä pyrkii samaan työhön, niin kykenevin siihen pääsee. Toiset kaksi, kuinka taitavia sitten ovatkin, pysyvät siitä huolimatta kykenemättöminä. Jos Saksa, Japani ja Yhdysvallat anastaisivat koko maailman rauta-, hiili- ja kutomamarkkinat, niin sadattuhannet englantilaiset työmiehet joutuisivat heti työttömäksi. Muutamat siirtyisivät maasta, mutta maahan jäävät ryntäisivät tarjoamaan työtään toisille teollisuusaloille. Seurauksena olisi työväestön yleinen seulonta pohjasta pinnalle asti, ja kun tasapaino olisi saavutettu, olisi Kadotuksen-kuilun pohjalla olevien kykenemätönten luku lisääntynyt sadointuhansin. Jos taas toiselta puolen olosuhteet pysyisivät ennallaan ja kaikki työntekijät lisäisivät kaksin kerroin kyvykkäisyyttään, olisi kyvyttömiä kuitenkin sama määrä, vaikka jokainen kyvytön olisi kaksin kerroin taitavampi kuin ennen ja taitavampi kuin monet kyvykkäät olivat ennen olleet.
Kun työhön tarjoutumassa on enemmän väkeä kuin työtä on tarjolla, on kyvyttömiä aivan yhtä paljon kuin työväkeä on liikaa, ja kyvyttöminä he ovat tuomitut vitkallisesti ja tuskallisesti tuhoutumaan. Seuraavassa luvussa on tarkoituksena osoittaa kykenemättömien työtä ja elintapoja kuvaamalla, kuinka heidät tungetaan syrjään ja kuinka he tuhoutuvat sekä kuinka nykyisen teollisuusyhteiskunnan voimat hillittömästi ja kevytmielisesti kasvattavat heidän joukkoaan.
XVIII.
PALKAT.
Saatuani tietää, että Lontoon, työväestössä oli 1,292,737 henkeä, jotka ansaitsivat yksikolmatta shillinkiä tai vähemmän viikossa perhettä kohti, minua halutti saada tietää, miten tätä palkkaa voi parhaiten käytellä, jotta sellaisen perheen ruumiillinen kunto säilyisi. Kun kuuden, seitsemän, kahdeksan tai kymmenen hengen perheitä ei voi ottaa lukuun, olen seuraavat taulukot laskenut viisihenkisen perheen perusteella: isä, äiti ja kolme lasta. Yksikolmatta shillinkiä olen sitäpaitsi laskenut 5 dollariksi 25 sentiksi, vaikka oikeastaan se on 5 dollaria 11 senttiä.
Vuokra doll. 1,50 eli 6 sh.
Leipä 1,00 " 4 "
Liha 0,87 l/2 " 3 " 6 p.
Kasvikset 0,62 1/2 " 2 " 6 "
Hiilet 0,25 " 1 "
Tee 0,18 " 9 "
Öljy 0,16 " 8 "
Sokeri 0,18 " 9 "
Maito 0,12 " 6 "
Saippua 0,08 " 4 "
Voi 0,20 " 10 "
Polttopuut 0,08 " 4 "
Yhteensä doll. 5,25 21 sh. 2 p.
Yhden ainoan erän eritteleminen osoittaa, kuinka vähän on tuhlaamisen varaa. Leipään 1 dollari, viisihenkiselle perheelle dollarin arvosta leipää seitsemäksi päiväksi merkitsee kullekin 2 6/7 sentin annosta päivää kohden. Ja jos he syövät kolme ateriaa päivässä, niin kukin saa syödäkseen 20/21 sentin arvosta leipää kullakin aterialla eli hiukan vähemmän kuin puolen pennyn arvosta. Leipä on kaikkein runsain erä. Lihaa he saavat suuta kohden vähemmän kullakin aterialla ja vielä vähemmän kasviksia, kun taas pienemmät erät käyvät niin mitättömiksi, ettei niitä voi laskea. Sitäpaitsi nämä ruokatavarat ostetaan kaikki vähissä erin, mikä on kaikkein kallein ostotapa.