Kun sellaista asuntoa vain päällisinkin puolin tarkastelee, niin havaitsee yhden tärkeän juoppouden syyn. Siinä perhe nousee makuulta aamulla, pukeutuu ja siistii itsensä, isä, äiti, pojat ja tyttäret, ja samassa huoneessa, samassa ahdingossa (sillä huone on pieni) vaimo ja äiti keittää aamiaisen. Ja samassa huoneessa, jonka ilma on raskas ja tunkkaantunut perheen yhteenahdettujen ruumiiden kokoöisestä huokumisesta, se aamiainen sitten syödään. Isä lähtee työhön, vanhemmat lapset kouluun tai kadulle, ja äiti jää konttaavien ja taapertavien pienokaistensa kanssa tekemään kotiaskareitaan — yhä samassa huoneessa. Siellä hän pesee pyykkinsä ja täyttää ahtaat tilat saippuavaahdolla ja likaisten vaatteiden hajulla ja ripustaa sinne katonrajaan märät liinavaatteet kuivamaan.

Illan tullen perhe laskeutuu siellä päivän moninaisten hajujen keskellä "mainioille" makuutiloilleen. Tarkemmin sanoen niin monet kuin mahdollista pinotaan ainoaan vuoteeseen (jos heillä on vuode) ja loput painautuvat permannolle. Ja tällaista on koko heidän elämänsä kulku, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta, sillä siinä ei ole koskaan vaihtelua, paitsi milloin heidät häädetään pois. Kun lapsi kuolee, ja jotkut kuolevat välttämättömästi, koska viisikymmentäviisi prosenttia Itäpään lapsista kuolee ennen viidettä ikävuottaan, säilytetään ruumista samassa huoneessa. Ja jos he ovat perin köyhiä, sitä täytyy säilyttää sangen kauan, ennenkuin se voidaan haudata. Päivisin se makaa vuoteella, öisin, jolloin elossa olevat tarvitsevat vuoteen, vainaja saa haltuunsa pöydän, josta he aamulla, kun ruumis jälleen on siirretty sänkyyn, syövät aamiaisensa. Joskus lasketaan ruumis hyllylle, joka on heidän ruokiensa säilytyspaikkana. Vain parisen viikkoa sitten muuan Itäpään vaimo valitteli saaneensa näin säilytellä lapsi vainajansa ruumista kolme viikkoa, kykenemättä sitä hautaamaan.

Tällainen nyt kuvailemani huone ei ole koti, vaan hirmupesä. Ja niitä miehiä ja naisia, jotka sieltä pakenevat kapakkaan, ei sovi moittia, vaan heitä on säälittävä. Lontoossa on 300,000 perheiksi jakaantunutta ihmistä, jotka asuvat yhdessä ainoassa huoneessa, ja 900,000 ihmistä, jotka asuvat vuoden 1891 terveydenhoitolakia rikkoen — sangen suuri asiakaspiiri väkijuomakaupalle.

Lisäksi tulee menestymisen epävarmuus, toimeentulon epävakaisuus, hyvin perusteltu tulevaisuuden pelko — kaikki voimakkaita ihmisten juomahimon yllyttäjiä. Kurjuus etsii edes jotakin helpotusta, ja kapakassa sen huolet huojentuvat, ja siellä se voi unohtaa. Se on epäterveellistä. Sellaista se on, mutta kaikki muukin heidän elämässään on epäterveellistä, ja juopumus tuottaa toki unhotusta, jota mikään muu heidän elämässään ei voi antaa. Se elähdyttääkin heitä ja saa heidät tuntemaan itsensä arvokkaammiksi ja paremmiksi, vaikka se samalla painaa heidät alemmaksi ja muuttaa heidät entistä enemmän eläimiksi. Onnettomalle miehelle tai naiselle se merkitsee kilpajuoksua kahden kurjuuden välillä, joka päättyy kuolemaan.

Ei ole mitään hyötyä raittiuden ja kohtuuden saarnaamisesta näille ihmisille. Juopottelu saattaa kyllä olla monien surkeuksien syynä, mutta se on itse vuorostaan toisten, sitä vanhempien surkeuksien synnyttämä. Raittiuden apostolit saavat saarnata sydämensä pohjasta heille juoppouden pahetta vastaan, mutta juoppous ja sen epäkohdat säilyvät, kunnes on poistettu ne epäkohdat, jotka saattavat ihmiset juoppouteen.

Siksi kunnes ne ihmiset, jotka koettavat auttaa, ymmärtävät tämän, ovat heidän hyvää tarkoittavat yrityksensä turhia, ja he saavat aikaan näytelmän, joka herättää Olympossa vain naurua. Olen käynyt japanilaisessa taidenäyttelyssä, joka oli avattu Whitechapelin köyhiä varten ja jonka tarkoitus oli kohottaa heitä ja herättää heissä kauneuden, totuuden ja hyvän kaipuuta. Edellyttäen (vaikka niin ei ole asian laita), että köyhä väki siten oppisi tuntemaan ja kaipaamaan kaunista, totta ja hyvää, heidän elämänsä ruma totuus ja se yhteiskunnallinen laki, joka tuomitsee joka kolmannen kuolemaan yleisen armeliaisuuden hoteissa, todistavat, että tästä tiedosta ja kaipuusta tulisi heille vain uusi kirous. Heillä olisi saman verran enemmän unohtamista kuin he siten olisivat oppineet tuntemaan ja kaipaamaan. Jos kohtalo tänä päivänä kahlehtisi minut elämään Itäpään orjana loppuikäni ja myöntäisi minulle vain yhden toivomuksen, niin toivoisin, että unohtaisin kaiken, mikä on kaunista, totta ja hyvää, että unohtaisin kaiken, mitä olen kirjoista oppinut, että unohtaisin tuntemani ihmiset, kuulemani asiat ja näkemäni maat. Ja ellei kohtalo siihen suostuisi, niin olen aivan varma, että joisin itseni humalaan ja unohtaisin kaiken niin usein kuin mahdollista.

Voi ihmisiä, jotka koettavat auttaa! Heidän koulusiirtolansa, lähetys- ja armeliaisuustoimintansa ja sen sellainen on kaikki epäonnistunutta. Asiain luonnon takia niiden täytyy olla pelkkää epäonnistumista. Ne ovat väärin, vaikkakin vakaumuksen mukaan, suunniteltuja. He lähestyvät elämää ymmärtämällä elämän väärin, ne hyvät ihmiset. He eivät ymmärrä Länsipäätäkään, mutta tulevat kuitenkin Itäpäähän opettajina ja viisaina. He eivät ymmärrä Kristuksen yksinkertaisinta yhteiskuntaoppia, mutta kuitenkin he tulevat viheliäisten ja halveksittujen tykö yhteiskunnan parantajain sotisovassa. He ovat työskennelleet uskollisesti, mutta lukuunottamatta mitättömän pienen kurjuusmäärän lieventämistä ja erinäisten tietojen kokoamista, jotka toisella tavoin olisi saatu kootuksi tieteellisemmin ja vähemmillä kustannuksilla, he eivät ole saaneet aikaan mitään.

Joku onkin sanonut, että he tekevät köyhien hyväksi kaikkensa, mutta eivät "laskeudu heidän selästään". Yksinpä ne rahatkin, joita he sirottelevat lapsellisissa puuhailuissaan, on riistetty köyhiltä. He polveutuvat menestyneiden ja ryösteleväin kaksijalkaisten suvusta, joka on noussut työmiehen ja hänen palkkansa väliin, ja he koettavat selittää työmiehelle, mitä hänen tulee tehdä sillä säälittävän pienellä jäännöksellä, joka on hänelle luovutettu. Mitä Jumalan nimessä auttaa se, että perustetaan työntekijättärille hoitoloita, joihin esimerkiksi otetaan lapsi, äidin valmistaessa orvokkikukkasia Islingtonissa kolmesta neljännespennystä krossin, kun lapsia ja kukkasten tekijöitä alati syntyy enemmän kuin he voivat hoitoloihinsa ottaa? Tämä orvokkien tekijätär nyplää kutakin kukkaa neljä kertaa, 576 nypläyksestä hän siis saa kolme neljännespennyä, ja päivässä hän nypläilee kukkasia 6,912 kertaa yhdeksän pennyn palkasta. Häntä ryöstetään! Joku on "hänen selässään", eikä kauneuden, totuuden ja hyvän kaipuu kevennä hänen kuormaansa. He eivät tee mitään hänen hyväkseen, ne puoskarit. Ja se, mitä he äidin hyväksi jättävät tekemättä, saattaa iltaisin, lapsen kotia tultua, turhaksi senkin, mitä he lapsen hyväksi ovat päivällä tehneet.

Ja se, mitä he yhteisesti opettavat, on kerta kaikkiaan perinpohjaista valhetta. He eivät tiedä, että se on valhetta, mutta heidän tietämättömyytensä ei sitä totuudeksi tee. Ja heidän saarnaamansa valhe on "säästäväisyys". Yksi esimerkki osoittaa tämän. Liika-asutussa Lontoossa on taistelu työmahdollisuuksista ankara, ja tämän taistelun takia palkat painuvat alimmalle toimeentulon tasolle. Säästäväisyys merkitsisi työmiehelle sitä, että hänen tulisi kuluttaa vähemmän kuin hänellä on tuloja — toisin sanoen elää vähemmällä. Tämä taas on samaa kuin huonon elintason alentaminen vielä huonommaksi. Työmahdollisuuksista kilpailtaessa alemman elintason mies tarjoutuu vähemmällä kuin korkeammalla tasolla elävä. Ja pieni joukkokin sellaisia säästäväisiä työmiehiä alentaa jokaisessa teollisuudenhaarassa, missä työn kysyntä on suurempi kuin sen tarjonta, vakinaisesti sen teollisuudenhaaran palkkoja. Eivätkä säästäväiset sitten enää ole säästäväisiä, sillä heidän tulonsa vähenee, kunnes se vastaa heidän kulutustaan.

Lyhyesti sanoen, säästäväisyys tappaa säästäväisyyden. Jos jokainen Englannin työmies kuulisi säästäväisyyden saarnaajia ja vähentäisi menonsa puolella, niin se seikka, että työn kysyjiä on enemmän kuin työtä on tarjolla, alentaisi pian palkatkin puolella. Eikä senjälkeen ainoakaan englantilainen työmies voisi olla säästäväinen, sillä heidän täytyisi syödä kokonaan täten vähentyneet tulonsa. Lyhytnäköiset säästäväisyyden saarnaajat ällistyisivät tietysti tätä tulosta. Heidän epäonnistumisensa ulottuisi tarkalleen yhtä laajalle kuin heidän propagandansa onnistuminen. Ja joka tapauksessa on pelkkää pötyä ja hullutusta säästäväisyyden saarnaaminen 1,800,000 Lontoon työläiselle, joiden kokonaistulo viikossa perhettä kohti jaettuna on vähemmän kuin 21 shillinkiä ja joiden tästä määrästä on neljännes tai puolet maksettava vuokrana.