Lähimmästä rannasta olivat italialaiset runsaan mailin päässä. Jos he pyrkisivät sinne, voisimme me laitatuuleen purjehtien saavuttaa heidät, ennenkuin he ehtisivät kahdeksatta osaakaan tästä matkasta. Mutta he olivat liian ymmärtäväisiä yrittääkseen sitä ja tyytyivät senvuoksi voimakkaasti soutamaan vastatuuleen suuren "Lancashiren kuningatar"-nimisen laivan oikeata sivua pitkin. Mutta laivan takana olevalle vastapäiselle rannalle oli ainakin kaksi mailia aukeata merta. He eivät siis uskaltaneet mennä suoraan, sillä olisimme tavoittaneet heidät, ennenkuin he olisivat ehtineet rannalle. Senpävuoksi, saavuttuaan "Lancashiren kuningattaren" keulan luo, heillä ei ollut muuta neuvoa kuin palata myötätuuleen takaisin pitkin laivan toista kylkeä.
Me purjehdimme jyrkästi vastatuuleen, sivuutimme laivan perän, teimme käännöksen ja kreikkalaisen hellittäessä purjetta ja kiristellessä hampaitaan, laskimme myötäiseen laivan vasenta kylkeä. Italialaiset olivat jo puolivälissä laivan kuvetta, mutta voimakas tuuli kuljetti meitä paljon joutuisammin kuin he saattoivat soutaa. Me tulimme yhä likemmäksi ja likemmäksi ja minä varustauduin jo tarttumaan kiinni veneeseen, kun se yht'äkkiä katosi "Lancashiren kuningattaren" suuren perän taa.
Ajo palautui lähtökohtaansa. Italialaiset sousivat vastatuuleen pitkin laivan oikeata kuvetta ja me menimme hankavastaiseen, etääntyen hitaasti laivasta, sillä meidän täytyi risteillä vasten tuulta. He sivuuttivat keulan ja alkoivat jälleen soutaa vasenta kylkeä ja me teimme käännöksen seuraten heitä myötätuuleen. Ja kun taas olimme saavuttamaisillamme veneen, kääntyi se perän ympäri ja vältti vaaran. Ja niin jatkui ajo, toista puolta ylös ja toista alas, ja joka kerran onnistui veneen luiskahtaa käsistämme.
Laivan miehistön mielenkiinto oli herännyt ja me näimme pitkän rivin päitä, jotka kumartuivat yli kaiteen tarkaten meitä. Joka kerran kun ahdistimme veneen perän taa, kohottivat he villin huudon ja syöksyivät toiselle puolelle laivaa katsoakseen, kuinka ajo kävi vastatuuleen. He nauroivat meille ja italialaisille koko ajan, antoivat pilkallisia neuvoja, vimmastuttaen kreikkalaisemme siihen määrin, että tämä ainakin yhden kerran joka kierroksella kohotti nyrkkinsä ja raivokkaasti pudisti sitä laivamiehille. Näitä tämä vimmastuminen vain huvitti ja joka kerran kun vene näyttäytyi, tervehtivät he sitä äänekkäillä, iloisilla huudoilla.
— Tässäpä näytös! — huusi yksi. — Todellinen merihippodroomi! — lisäsi toinen.
— Kuusipäiväiset kilpa-ajot, olkaa hyvä! — ihasteli kolmas. — Kuka lyö vetoa italialaisia tikarinpistäjiä vastaan?
Seuraavassa käänteessä kreikkalainen tarjoutui vaihtamaan Charlesin kanssa paikkaa.
— Antakaa minun ohjata — pyysi hän. — Minä heidät tavoitan, varmasti minä ne sieppaan.
Tämä koski Charlesin ammattikunniaan — sillä hän ylpeili aina merikuntoisuudellaan, mutta antoi kuitenkin peräsimen vangille, ottaen itse tämän paikan. Teimme vielä kolme kierrosta ja kreikkalaisen täytyi tunnustaa, ettei lohivene kulkenut hänen käsissään nopeampaan kuin Charlesinkaan.
— Teette viisaammin, jos jätätte tuon — neuvoi eräs matruusi ylhäältä.