Ja ajo jatkui. Kiersimme "Lancashiren kuningattaren" yli kaksikymmentä kertaa ja näimme vihdoin, että heidänkin rautaiset lihaksensa alkoivat veltostua. He olivat väsyksissä, ja asia olisi ollut muutaman kierroksen jälkeen ratkaistu, mutta odottamatta saikin leikki uuden käänteen. Mennessään vastatuuleen he aina voittivat etumatkaa ja ehtivät mennä myötätuuleen puoleenväliin laivaa, ennenkuin me käännyimme keulasta. Mutta viimeisellä kerralla, kun sivuutimme keulan, näimme heidän juoksevan ylös nuoraportaita, jotka kiireesti laskettiin laivasta. Tämän tekivät matruusit nähtävästi kapteenin suostumuksella, sillä tultuamme paikalle, missä portaat olivat olleet, oli ne korjattu pois ja italialaisten vene riippui veneenkannattimien nostamana korkealla ilmassa.
Keskustelu meidän ja kapteenin välillä oli selvä ja lyhyt. Kapteeni ehdottomasti kielsi meitä astumasta "Lancashiren kuningattaren" kannelle, sekä kieltäytyi yhtä jyrkästi luovuttamasta italialaisia. Silloin raivostui Charles samoinkuin kreikkalainenkin. Charles ei ollut kärsinyt tässä naurettavassa takaa-ajossa ainoastaan tappiota, vaan olipa kaatunut tiedottomana veneenpohjalle iskusta, jonka antajat nyt livahtivat hänen käsistään.
— Saatte ottaa pääni, — huusi hän raivostuneena, iskien nyrkillä toisen käden kämmeneen, — jos nämä kaksi lurjusta pääsevät käsistäni! Minä seison ja vartioin heitä, vaikkapa siihen menisi koko jälellä oleva elämäni, ja jos en heitä ennen saavuta, niin lupaan elää sangen vanhaksi; — minä otan heidät tahi nimeni ei ole Charles Le-Grant!
Ja sitten alkoi "Lancashiren kuningattaren" piiritys, — piiritys, jonka muisto molemmilla kalastajilla ja kalavartiolla säilyy. Kun "Pohjan Hirvi" rautakalan pyydystäjien tuloksettoman takaa-ajon jälkeen palasi, pyysi Charles Neil Partingtonia toimittamaan hänen oman lohiveneensä villaisine peitteineen, ruokavaroineen ja kalastustarpeineen. Auringon laskiessa oli vaihto tehty ja me erosimme kreikkalaisesta, jonka täytyi lähteä Beniciaan kärsimään rangaistusta omasta rikoksestaan. Illallisen jälkeen pidimme minä ja Charles kumpikin neljä tuntia vahtia, kunnes päivä valkeni. Kalastajat eivät koettaneet karata tänä yönä, vaikka laiva lähetti veneen tiedustelemaan, oliko tie selvä.
Seuraavana päivänä huomasimme, että oli ryhdyttävä säännölliseen piiritykseen ja me teimme suunnitelman unohtamatta omia mukavuuksiammekaan. Tässä suhteessa auttoi meitä n.k. "Lämmin laituri", joka oli Benician rannalla. Sattui niin, että "Lancashiren kuningatar", Turnerin veistämön ranta ja "Lämmin laituri" muodostivat suuren, tasasuhtaisen kolmion kolme kulmaa. Kolmion sivu laivasta sille rannalle, jolle italialaiset saattoivat pelastautua, oli yhtä pitkä kuin matka "Lämpimältä laiturilta" samalle rannalle. Mutta kun me saatoimme purjeilla kulkea paljon nopeammin kuin he airoilla, voimme antaa heidän kulkea noin puoli matkaa, ennenkuin meidän tarvitsi lähteä liikkeelle. Jos annoimme heidän mennä enemmän kuin puoli matkaa, niin he voivat olla varmat joutuvansa rannalle ennen meitä; jos taas läksimme liikkeelle ennenkuin he olivat ehtineet puolimatkaan, kerkisivät he pelastua laivalle.
Määräsimme puolivälilinjan vetäen sen laiturin päästä kauempana rannalla seisovaan tuulimyllyyn; tämä viiva oli juuri puolivälissä sitä kolmion sivua, jota italialaisten täytyi kulkea päästäkseen rannalle. Täten saatoimme helposti määritellä matkan, jonka italialaisten piti soutaa, ennenkuin me läksimme liikkeelle. Päivän toisensa jälkeen katselimme kiikarilla, kuinka he kiirehtimättä sousivat viivalle ja kun he pysähtyivät myllyn kohdalle, heittäydyimme alukseemme ja nostimme purjeet. Nähdessään meidän valmistelumme sousivat he hitaasti takaisin "Lancashiren kuningattareen", vakuutettuina, ettemme heitä saavuta.
Varustautuaksemme siltä varalta, ettemme tyynen vuoksi voisi käyttää lohivenettämme, olimme hankkineet kevyen soutuveneen kahdella airoparilla. Mutta tyynen sattuessa olimme pakoitetut lähtemään soutuveneellämme laiturilta samaan aikaan kuin he laivalta. Yöllä taasen meidän täytyi pitää vahtia aivan laivan luona ja me järjestimme senvuoksi nelituntiset vahtivuorot palaten aina aamuisin takaisin.
Italialaiset katsoivat kuitenkin parhaaksi koettaa paeta päivällä, niin että meidän yölliset ponnistuksemme olivat hyödyttömiä.
— Se minua erikoisesti raivostuttaa — sanoi Charles, — että samalla kuin meiltä puuttuu hyvät vuoteemme, nuo lurjukset nukkuvat suurenmoisesti joka yö. Mutta nukkukoot — uhkasi hän. — Minä pidän heitä tässä laivassa kunnes kapteeni toimittaa heidät pois, — se on yhtä varma kuin että särki ei ole hauki.
Meillä oli vaikea tehtävä. Niin kauan kuin vahdimme italialaisia, eivät he voineet pelastautua, mutta toiselta puolen emme voineet, niin kauan kuin he olivat varovaisia, heitä tavoittaa. Charles vaivasi lakkaamatta aivojaan löytääkseen ratkaisun tähän kysymykseen, mutta tällä kertaa näytti hänen kekseliäisyytensä jättäneen hänet pulaan. Nähtävästi tämän pulman ainoa ratkaisu oli kärsivällisyydessä. He olivat metsästäjiltä piiloutuvia saaliita, ja sillä, kuka odotti kauimmin, oli suurimmat mahdollisuudet voittaa peli. Senlisäksi kiusasi meitä se, että italialaisten rannalla olevat ystävät antoivat heille merkkejä, joten me emme voineet hetkeksikään jättää piiritystä. Sitäpaitsi kierteli "Lämpimän laiturin" ympärillä koko ajan yksi tahi kaksi epäilyttävän näköistä kalastajaa, jotka vakoilivat meitä.