"Ilmoittakaa puhelimella Merryweatherin sheriffille, poliisille tahi tuomarille. Sanokaa heille, että me tulemme, ja tulkoon koko kaupunki meitä aseet mukanaan vastaan laiturille, muuten olemme hukassa."
— Sido nyt paperi tiukasti tähän puukapulaan ja asetu tuonne heittääksesi sen laiturille.
Tein niinkuin hän sanoi. Sillä aikaa lähenimme Antiokiaa. Tuuli ulvoi mastoissa, "Maria-Rebecca" makasi kyljellään vimmatusti kiitäen eteenpäin. Antiokian merimiehet, silmäten meidän märssy- ja haruspurjeeseemme — ne olivat suorastaan hulluutta tällaisessa tuulessa — kokoontuivat pieniin joukkoihin rannalle koettaen arvata, mitä oli tekeillä.
Me kiisimme kaikkine purjeinemme eteenpäin ja Charles alkoi ohjata rannalle. Kun olimme niin lähellä, että olisi voinut hypätä maihin, antoi hän minulle merkin ja minä heitin kapulan. Se iski kovasti laituriin, ponnahti viisitoista, kaksikymmentä jalkaa eteenpäin, ja kummastuneet katsojat korjasivat sen.
Tämä tapahtui silmänräpäyksessä, sillä minuutin kuluttua oli Antiokia jo takanamme ja me kiisimme Joackim jokea pitkin Merryweatheriin, joka oli kuuden mailin päässä. Tässä joki tekee mutkan itään ja me menimme myötätuuleen, etupurje oikealla puolen.
Olle Erikson näytti vaipuneen epätoivoon. Charles ja molemmat matruusit olivat hyvin toivorikkaita ja tähän heillä oli täysi syy. Merryweather oli kaupunki, jossa pääasiallisesti asui hiilenkaivajia, ja sunnuntaipäivän vuoksi saattoi odottaa, että he olivat kotonaan. Sitäpaitsi vihasivat hiilenkaivajat kreikkalaisia kalastajia ja heistä olisi varmaan mieluista auttaa meitä.
Tarkastelimme jännityksellä kaupunkiin päin ja ensimäinen näky, jonka näimme, rauhoitti meidät heti. Rantamat olivat täynnä väkeä. Kun saavuimme lähemmäksi, huomasimme työmiehiä tulevan yhä lisää, juosten pitkin pääkatua kivääreineen. Charles vilkaisi takana oleviin kalastajiin voittajan ilmeellä. Kreikkalaiset olivat perinpohjin pelästyneet nähdessään tämän asestetun joukon ja piiloittivat omat kiväärinsä.
Me korjasimme pois märssy- ja haruspurjeen, laskimme alas keulapurjeen ja laskiessamme päälaituriin otimme pois isonpurjeen. "Maria-Rebecca" liukui laituriin, me heitimme köyden ja kiinnitimme aluksen. Tämä kaikki tehtiin hiilenkaivajien meluavasti ja vilkkaasti osoittaessa suosiotaan.
Olle Erikson huokasi syvään.
— Minä en enää luullut näkeväni vaimoa ja lapsia, — tunnusti hän.