Dede päästi iloisen, hillityn huudahduksen, ja Päivänpaiste puristi häntä lähemmä itseään. Mutta seuraavassa hetkessä oli Dede irroittautunut ja peräytynyt entiseen asentoonsa käsivarren mitan päähän.
"Minä — minä en käsitä", sanoi hän nopeasti hengittäen.
"Etkä sinä ole vastannut ehdotukseeni, vaikka arvaan, ettei vastausta tarvitse. Me menemme heti naimisiin ja lähdemme kaupungista. Olen lähettänyt Bobin ja Wolfin jo matkaan. Milloin olet valmis?"
Dede ei voinut olla hymyilemättä.
"Mikä rajumyrsky mieheksi! Ettehän ole vielä selittänyt minulle hituistakaan."
Päivänpaiste hymyili vastaan.
"Katsos, Dede, tämä on sitä, mitä väärinpelaajat nimittävät korttien näyttämiseksi. Meidän välillämme ei enää tule olemaan rakkausloruja eikä kursailua eikä kinasteluja. Meidän on puhuttava suumme puhtaaksi — sanottava totuus, koko totuus, eikä mitään muuta kuin totuus. Nyt sinä vastaat muutamiin minun kysymyksiini ja sitten minä vastaan sinun kysymyksiisi." Hän vaikeni. "No niin, minulla on vain yksi kysymys; rakastatko minua kylliksi tullaksesi vaimokseni?"
"Mutta — — —" alkoi Dede.
"Ei mitään muttia", keskeytti Päivänpaiste terävästi. "Nyt on näytettävä kortit. Kun puhun avioliitosta, niin tarkoitan sitä, mitä ensin sinulle kerroin, että me muutamme asumaan maatilalle. Rakastatko minua tarpeeksi voidaksesi sen tehdä?"
Dede katsoi häneen hetkisen, sitten hänen silmäluomensa painuivat alas ja koko hänen olemuksensa tuntui ilmaisevan suostumusta.