"Slossom?" muistutteli hän, "Slossom? Se on varmaankin tuo moukarinheittäjä. Hän, nuori vekkuli, painoi kahdesti käteni pöytään." Hän kääntyi äkkiä Deden puoleen. "Mitä arvelet, on vain kaksitoista mailia Santa Rosaan, ja hevoset eivät ole uuvuksissa."
Dede arvasi, mitä hänellä oli mielessä, sillä hänen vilkkuvat silmänsä ja poikamainen ilmeensä ilmaisivat sen kyllin selvästi, ja nyökäytti päätään.
"Oikaisemme Bennet-laakson poikki", sanoi Päivänpaiste. "Sitä tietä pääsemme pikemmin perille."
Oli hiukan vaikeata löytää Santa Rosasta Slossomia. Hän ja hänen seurueensa asuivat Oberlin-hotellissa, ja Päivänpaiste tapasi nuoren moukarinheittäjän itsensä konttorissa.
"Nähkääs, poikaseni", sanoi Päivänpaiste niin pian kuin oli esitellyt Deden, "olen tullut toisen kerran koettamaan onneani tuossa käden vääntämisessä. Tässä on sopiva paikka."
Slossom hymyili ja suostui. He asettuivat vastakkain oikean käden kyynärpäät pöydällä, ja heidän kätensä yhtyivät. Slossomin käsi painui nopeasti taaksepäin ja alas pöytään.
"Te olette ensimmäinen mies, jonka milloinkaan on onnistunut tehdä se", sanoi hän. "Koettakaamme vielä kerta."
"Kyllä", vastasi Päivänpaiste. "Ja älkää unohtako, että te olette ensimmäinen, joka minun käteni sai painumaan pöytään. Siksi tulin tänään teitä tapaamaan."
Taas heidän kätensä yhtyivät, ja taas painui Slossomin käsi pöytään. Hän oli leveäharteinen, vankkalihaksinen nuori jättiläinen, ainakin puolta päätään Päivänpaistetta pitempi, ja hän ilmaisi suoraan mielipahansa ja pyysi saada kolmannen kerran koettaa. Tällä kertaa hän pani kaikki voimansa liikkeelle, ja hetkisen näytti epävarmalta, kumpi voittaisi. Kasvot punaisina ja huulet yhteenpuristettuina hän piti puoliaan, kunnes lihakset pettivät. Hän hengitti raskaasti, kun hän höllensi otteensa, ja käsi painui taipuisasti pöytään.
"Te olette liian vahva minulle", tunnusti hän. "Toivon vain, ettette rupea moukarinheittäjäksi."