Päivänpaiste valvoi valmistuksia, korjasi kuolaimien solkihihnaa ja jalustinkannattimien pituutta. Hän epäili rintahihnan tarpeellisuutta, mutta myöntyi kauppiaan neuvoon ja salli panna sen hevoselle. Ja Bob pysyi jotakuinkin siivona valjastettaessa. Lukuunottamatta muutamaa anteeksiannettavaa syrjähyppäystä ja tanssimista ei se tunnin ratsastusmatkallakaan käyttäytynyt huonosti. Päivänpaiste oli ihastuksissaan; kauppa päätettiin heti, ja Bob vietiin valjaineen ja ratsastustarpeineen asuntoonsa Oaklandin ratsastuskoulun talliin.
Seuraava päivä oli sunnuntai, ja Päivänpaiste oli varhain liikkeellä. Hän meni lautalla Oaklandiin mukanaan Wolf, rekivaljakkonsa johtaja, ainoa koira, jonka hän Alaskasta lähtiessään oli ottanut mukaansa. Vaikka hän etsi pitkin Piedmontin kukkuloita ja kävi Berkeleyhin vievällä syrjätiellä, ei hän nähnyt Dede Masonia eikä tämän punaisenruskeata raudikkoa. Mutta hänellä oli vähän aikaa tuntea pettymystä, sillä hänen oma punaisenruskea raudikkonsa piti häntä jännityksessä. Bob koetti kaikkia mahdollisia pirullisuuksia ja temppuja ja koetti lannistaa ratsastajansa, samoinkuin ratsastaja koetti lannistaa sitä. Päivänpaiste käytti kaikki hevoshoitotietonsa ja -taitonsa, samalla kuin Bob vuorostaan yritti jokaista mahdollista kujetta. Kun se huomasi, että rintahihna oli tavallista höllemmällä, antoi se näytteen takajaloilleen nousemisesta ja takajaloilla kävelemisestä. Kun se oli pitänyt tätä peliään kymmenen minuuttia, pääsi Päivänpaiste alas hevosen selästä ja kiristi rintavyötä. Senjälkeen Bob käyttäytyi enkelimäisen siivosti. Se sai Päivänpaisteen täydellisesti petetyksi. Puolen tunnin kuluttua Päivänpaiste ratsasti huolettomana käymäjalkaa ja kiersi savuketta polvet velttoina, ollenkaan olematta varuillaan, ja suitset hevosen kaulalla. Bob rupesi äkkiä pyörimään salaman nopeudella. Se pyöri takajaloillaan, ja etujalat olivat hiukan koholla maasta. Päivänpaisteen oikea jalka irtaantui jalustimesta, hän putosi satulasta ja tarrautui käsin hevosen kaulaan, ja Bob käytti tilaisuutta hyväkseen hypähtääkseen tiensyrjään. Toivoen, ettei tapaisi Dede Masonia tällä hetkellä, Päivänpaiste pääsi tavalliseen ratsastusasentoon ja sai hevosen hillityksi.
Heidän palattuaan samalle paikalle rupesi Bob taas pyörimään. Tällä kertaa Päivänpaiste pysyi satulassa, mutta lukuunottamatta hyödyttömiä ohjaksia ristissä hevosen kaulalla ei hän tehnyt mitään estääkseen pyörimistä. Hän pani merkille, että Bob pyöri aina oikeaan, ja päätti pitää sen oikealla suunnalla painamalla vasemman jalan kannuksen sen kylkeen. Mutta niin äkillisiä ja nopeita olivat pyörähdykset, että niitä tuskin saattoi aavistaa, ennenkuin ne jo olivat tapahtuneet.
"No, Bob", puheli hän hevoselle ja pyyhki hikeä kasvoiltaan. "Minun täytyy myöntää, että olet pirullisin ja nopein nelijalkainen elukka, minkä milloinkaan olen nähnyt. Arvaan, että ainoa keino hillitä sinua on pitää kannus aina valmiina iskemään — ah, sinä paholainen!"
Sillä samassa silmänräpäyksessä, kun kannus kosketti hevosta, se potkaisi vasemmalla takajalallaan jalustinta antaen sille aimo iskun. Uteliaisuudesta Päivänpaiste monta kertaa iski kannuksen sen kylkeen, ja joka kerta Bob potkaisi jalustinta. Sitten Päivänpaiste noudatti hevosen esimerkkiä ja iski äkkiarvaamatta molemmat kannukset sen kylkiin ja löi sitä ruoskalla vatsaan.
"Sinä et ole milloinkaan saanut oikein kunnollista löylytystä", mutisi hän, kun Bob lopetti vikuroimisensa ja läksi nuolen nopeudella kiitämään eteenpäin.
Kannuksien ja ruoskan käyttäminen puolisen tusinaa kertaa lannisti sen, ja Päivänpaiste valmistausi nauttimaan hurjasta vauhdista. Kun hevosta ei enää kuritettu, hiljensi se vauhtiaan puoli mailia kiidettyään ja kulki nyt tasaista ravia. Wolf, joka oli jäänyt jälkeen, sai heidät kiinni, ja kaikki näytti käyvän hyvin.
"Annanpa sinun nyt hieman pyörähdellä", sanoi Päivänpaiste, kun Bob pyöri.
Bob keskeytti yht'äkkiä ravinsa ja iski etujalkansa jäykkinä maahan. Päivänpaiste keikahti satulasta juoksijansa kaulaa vasten ja tarrautui siihen molemmin käsin, ja samassa alkoi Bob etujalat ilmassa pyöriä ympäri. Vain taitava ratsastaja saattoi välttää hevosen selästä putoamisen, ja Päivänpaisteelle oli vähällä käydä niin. Kun hän pääsi takaisin satulaan, juoksi Bob täyttä laukkaa samaa tietä takaisin ja sai Wolfin tekemään syrjähyppäyksiä pensaikkoon.
"Hyvä on, sinä kirottu!" murisi Päivänpaiste käyttäen kerran toisensa perästä kannuksia ja ruoskaa. "Takaperin sinä haluat kulkea ja takaperin saatkin kulkea, kunnes lopen näännyt."