Smoke nauroi ja ravisti päätään.
"En voi jättää tätä seutua. Minulla on täällä etuni. Uskotte tai ette, minä olen löytänyt Surprise-järven. Tuo kulta on sieltä. He sitä paitsi veivät minun koirani, ja minun on odotettava saadakseni ne takaisin. Siellä rannalla oli mies piilossa. Hän oli tyhjentämäisillään patruunavarastonsa nahkaani."
Puolen tunnin päästä Smoke istui ruokapöydässä. Hänen edessään oli iso lautasellinen hirvenpaistia. Hän nosti juuri kahvikupin huulilleen, mutta nousi samalla puoliksi seisoalleen istuimelta. Lucy avasi oven.
"Hyvää päivää, Spike! Päivää Methody!" tervehti Lucy kahta kuuraista miestä, jotka seisoivat kumarassa kuormansa ääressä.
"Tulimme juuri yläleiriltä", sanoi toinen heistä, kun he astuivat huoneeseen tuoden mukanaan turkkiin käärittyä olentoa, jota he pitelivät äärimmäisen varovaisesti. "Tässä tämä, jonka löysimme tien vierestä. Hän on mennyttä kalua, arvelen."
"Pankaa hänet tuohon penkille", sanoi Lucy.
Lucy meni kohta luokse, avasi turkin ja sai näkyville kasvot. Tummat silmät tuijottivat suurina niissä, ja yhä toistuneet pakkaset olivat purreet niiden ihon siniseksi ja rohtumaiseksi sekä vetäneet nahan kireälle poskiluiden päälle.
"Eikö se olekin Alonzo!" huudahti Lucy. "Se peijakas! Raukka nääntynyt nälkään."
"Siinä mies sieltä toiselta rannalta", sanoi Smoke hiljaisella äänellä
Breckille. — — —
Puolen tunnin kuluttua vedettiin lavalla makaavan kuolleen kasvoille turkit. Smoke sanoi Lucylle: