Iso-Olaf oli jo viisikymmentä jalkaa edellä. Hänellä oli aikomus voittaa vielä kilpailu. Smoke totteli, ja kun he molemmat saivat jalkansa Dawsonin rannalle, hän oli Olafin kantapäillä. Mutta Iso-Olaf painalsi rantaa ylös suurenmoisesti ja pääsi kymmenkunta jalkaa edelle.
Kullanrekisteröimiskonttoriin oli mentävä pääkatua viiden korttelin matka, Katu oli täynnä väkeä, kuin olisi ollut juhlakulkue katsottavana. Smoken ei ollut tällä kertaa helppo saavuttaa jättiläismäistä vastustajaansa. Kun hän sitten saavutti, ei hän kyennyt menemään ohi. Rinnatusten he juoksivat kapeata kujaa, joka oli turkkeihin puettujen ja hurraavien miesten muodostaman kahden seinän välissä.
Jos koirilla oli ollut murhaava vauhtinsa, niin kyllä oli uuvuttava miehilläkin. Mutta hepä kilpailivatkin miljoonasta dollarista ja Yukonin seudun suurimmasta kunniasta. Tällä viimeisellä vimmatulla taipalella Smoke sai ulkopuolelta ainoastaan yhden vaikutelman: hän kummasteli, että Klondykessa oli niin paljon ihmisiä. Hän ei ollut nähnyt niitä koskaan tätä ennen yhtaikaa.
Smoke tunsi jäävänsä pakosta jälkeen, ja Iso-Olaf juoksikin pitkän askelen matkan edellä. Smokesta tuntui myös, että hänen sydämensä oli pakahtua. Samalla hän oli menettänyt tajunnan siitä, että hänellä oli jalat. Hän tunsi vain, että ne heiluivat hänen allaan, mutta ei tietänyt, kuinka hän sai ne yhä heilumaan ja tahtoaan yhä kovemmin kiristämällä pakotetuiksi viemään hänet taas jättiläismäisen vastustajan rinnalle.
Heidän eteensä ilmestyi rekisterikonttorin ovi, joka oli auki. Molemmat ottivat heikon loppusyöksyn. Kumpikaan ei päässyt edelle. Rinnakkain he tulivat ovelle ja törmäsivät lujasti yhteen. Samalla he lensivät mahalleen konttorin lattialle.
He nousivat istumaan, mutta olivat niin uupuneita, etteivät päässeet seisomaan. Isosta-Olafista juoksi hiki virtanaan. Hänen rintansa läähätti kauheasti ja vaivalloisesti. Hän haukkoi ilmaa ja koetti puhua. Sitten hän teki kädellään viitteen, jonka tarkoitus oli selvä. Smoke ojensi myös kätensä, ja he puristivat.
"Yhtaikaa perillä", kuuli Smoke reistraattorin sanovan, kuuli sen kuin unessa, ja se ääni oli hyvin ohut ja hyvin kaukainen. "Olette kumpikin voittanut. Siinä kaikki, mitä voin sanoa. Teidän on jaettava valtaus keskenänne. Olette yhtiötovereita."
He heiluttivat kumpikin kättä ilmassa merkiksi, että hyväksyivät päätöksen. Iso-Olaf nyökäytti päätään voimakkaasti ja koetti änkyttää sanoja. Vihdoin hän sai niitä kokoon.
"Te saamarin chechaquo!" Siinä se, mitä hän sanoi, mutta niissä sanoissa oli ihailua. "En tiedä, miten teitte, mutta te teitte sen."
Ulkona oli kasaantunut hälisevää väkeä konttorin eteen. Konttori oli sitä täpö täynnä. Smoke ja Iso-Olaf koettivat nousta seisomaan. He auttoivat toisiaan jalkeille. Iso-Olaf hoipperoi Smokea kohti.