Smoke heittäytyi rekeen hänen taakseen. Reki nytkähti kovasti Smoken ruumiin painosta, mutta Joy pysyi polvillaan yhä ja heilutti piiskaansa.
"Hei, hip, hop! Lentoon, lentoon!" huuteli Joy ja koirat ulvahtivat ja haukahtelivat innoissaan.
Ja kun johtokoira oli päässyt Ison-Olafin reen perän viereen ja työntäytyi tuuma tuumalta rinnalle, joutui Dawsonin rannalla oleva suuri väkijoukko haltioihinsa. Väkijoukko oli tosiaan suuri, sillä miehet olivat heittäneet kaikissa huuhtomoissa työkalunsa syrjään ja lähteneet katsomaan kilpailun päättymistä.
"Kun otatte johdon, niin hyppään pois!" huusi Joy olkansa yli.
Smoke koetti tehdä vastaväitteitä.
"Ja olkaa varuillanne isossa mutkassa, joka on puolitiessä rantaäyrästä ylös mentäessä", varoitti Joy.
Nuo kaksi valjakkoa syöksyivät rinnakkain. Ruoskan ja huutojen avulla piti Iso-Olaf vielä minuutin puoliaan. Sitten alkoi Joyn johtokoira päästä hitaasti ohi, tuuman kerrallaan.
"Olkaa valmiina!" huusi Joy Smokelle. "Lähden minuutin päästä. Ottakaa ruoska."
Kun Smoke nosti kätensä ottaakseen ruoskan, hän kuuli Ison-Olafin huutavan varoituksen, mutta se tuli liian myöhään. Hänen johtokoiransa oli kiukustunut siitä, että toiset olivat menossa ohi, ja heittäytyi sivulle hyökätäkseen niiden kimppuun. Se iski hampaansa Joyn johtokoiran kylkeen. Kilpailevat koirat lensivät toistensa kurkkuihin kiinni. Reet törmäsivät taistelevien elukkain päälle ja menivät nurin. Smoke kapusi jaloilleen ja koetti nostaa Joyn pystyyn. Joy työnsi kuitenkin hänet pois ja huudahti:
"Menkää!"