Hän alkoi kuihtuneilla sormillaan hapuilla vyöstään ottamansa kukkaron vetorihmaa.
"Te pitää liian suuri melu", ärähti Shorty vihaisena. "Sano naisille, sano pikkulapsille, kita kiinni!"
Carluk kääntyi ja sanoi jotakin uliseville naisille. Muut nuoret miehet, jotka olivat kuunnelleet, huusivat jotakin käskevällä äänellä, naiset vaikenivat vähitellen ja tyynnyttelivät lapsia. Carluk lakkasi kopeloimasta kukkaronnuoraa ja kohotti sormiaan monta kertaa perätysten.
"Kansa kuolla", sanoi hän.
Smoke luki hänen merkeistään, että heimosta oli kuollut seitsemänkymmentäviisi nälkään.
"Minä ostaa ruoka", sanoi Carluk, jonka oli nyt onnistunut saada kukkaronsa auki ja vetää esiin iso kimpale raskasta metallia. Muut seurasivat hänen esimerkkiään, ja joka taholla näkyi samanlaisia kimpaleita. Shorty siristeli silmiään.
"Kuparia! Raakaa punaista kuparia! Ja ne luulevat sitä kullaksi!" huudahti hän.
"Ja ne kurjat ovat panneet kaiken toivonsa siihen", mutisi Smoke. "Katsohan. Tuokin kimpale painaa neljäkymmentä naulaa. Niillä on satoja nauloja, ja ne ovat raahanneet kuparia mukanaan, vaikka tuskin pysyvät jaloillaan. Kuulehan, Shorty. Meidän pitää antaa niille ruokaa."
"Hm, se on helppoa sanoa. Mutta mitä sanoo laskento? Meillä on kuukauden muona, siis kolmekymmentä kertaa kuusi eli satakahdeksankymmentä ateriaa. Intiaaneja on kaksisataa, jokaisella erinomaisen hyvä ruokahalu."
"Meillä on koiranruokaa", vastasi Smoke. "Parisataa naulaa kuivattua lohta lienee hyvä lisäannos. Meidän pitää tehdä se. Ne ovat turvanneet koko olemassaolonsa valkoiseen mieheen."