John Bellew näytti. Hän oli neljäkymmentäkahdeksan vuotta vanha, mutta hän kumartui säkin puoleen, tarttui ensin kiinni koetteeksi, muutti sitten otetta, jotta saisi säkin tasapainoon, nosti sen äkkiä ja seisoi suorana jauhosäkki selässään.
"Taitoa, hyvä poika, taitoa ja selkärankaa."
Kit nosti hattua kunnioittaen.
"Teette ihmeitä, setä, loistavia ihmeitä. Luuletteko, että opin tuon tempun?"
John Bellew kohautti olkapäitään.
"Sinä käännyt takaisin, ennen kuin matka on tehty."
"Älkää pelätkö", murahti Kit. "Siellä alhaalla on O'Hara, kiljuva jalopeura. Minä en palaa, ennen kuin on pakko."
III.
Kitin ensimmäinen kantoyritys oli menestyksellinen. Heidän oli onnistunut saada intiaaneja kantamaan sadankahdenkymmenenviiden naulan tavarataakkoja Finnegan's Crossingiin asti. Siitä lähtien oli heidän kannettava ne selässään. He suunnittelivat, että menisivät eteenpäin mailin matkan päivässä. Kun John Bellewin oli jäätävä leiripaikalle ja laitettava ruoka, voi hän olla kantamassa ainoastaan silloin tällöin. Nuoret miehet, joita oli kolme, saivat siis kukin tehtäväkseen kantaa kahdeksansataa naulaa mailin päivätaipalella. Jos he kantaisivat viisikymmentä naulaa kerralla, olisi heidän käveltävä taakan kanssa kuusitoista ja ilman sitä viisitoista mailia päivässä — "koska emme palaa viimeiseltä matkalta", selitti Kit ihastuneena tuohon keksintöönsä. Kahdeksankymmenen naulan taakkoja kantaen olisi kävelyä yhdeksäntoista mailia päivässä, ja sadan naulan taakkoja kantaen vain viisitoista mailia.
"Minä en pidä kävelystä", sanoi Kit. "Siitä syystä kannan sata naulaa kerralla." Hän huomasi epäuskoisen ilmeen setänsä kasvoilla ja lisäsi nopeasti: "Tietenkin pääsen siihen määrään harjoittelemalla. On alettava aakkosista. Otan aluksi viisikymmentä naulaa."