"Mitä merkitsee chechaquo?" kysyi Kit.
"Te olette yksi chechaquo, minä toinen", kuului vastaus.
"Ehkä olen. Mutta selittäkää. Mitä se sana merkitsee?"
"Arkajalka, ensikertalainen."
Satamaan palatessaan käänteli ja väänteli Kit tuota sanaa ajatuksissaan.
Suututti, kun hento tytönletukka nimitteli miestä sillälailla.
Hän meni nurkkaan, missä oli kasoittain matkatavaroita. Siellä tuli hänen mieleensä intiaani, joka oli kantanut niin hirveän suuren taakan. Hänellä oli halu koettaa voimiaan. Hän valitsi jauhosäkin, jonka tiesi painavan täsmälleen sata naulaa. Sitten hän levitti säärensä, kumartui ja koetti nostaa säkin harteilleen. Hänen ensimmäinen päätelmänsä oli, että sata naulaa on kovin raskas. Seuraava, että hänen selkänsä oli heikko. Kolmas seuraus oli kirous. Se pääsi huulilta viiden hukkaan menneen minuutin kuluttua, jolloin hän lyyhistyi säkille, minkä kanssa oli paininut. Hän pyyhki otsaansa, ja erään muonasäkkikasan yli hän näki, miten kylmästi ja ilkkuvasti John Bellew katseli häntä.
"Herra Jumala!" julisti tuo karkaisun apostoli. "Minä leikittelin tuollaisilla kapineilla kuusitoistavuotiaana."
"Unohdatte, hyvä setä", vastasi Kit, "että minua ei ole ruokittu karhunlihalla."
"Ja minä leikin niin vielä kuusikymmenvuotiaana."
"Näyttäkääpä minulle."