Kit oli kokemattomin kaikista ensikertalaisista. Hänellä oli samoinkuin sadoilla muilla iso revolveri roikkumassa patruunavyössä. Hänen setänsä, joka muisti entiset laittomat ajat, oli vikapää samaan syntiin. Mutta Kit Bellew oli haaveileva. Kultakuumeen vaahdot ja välähdykset lumosivat häntä. Hän katseli taiteilijan silmin ympärillään olevaa elämää ja liikettä. Hän oli vain lomamatkalla aikoen vilkaista vuoriston tuolle puolen ja palata sitten etelään.
Hän jätti seuransa rantahietikolle odottamaan matkatavaroiden tuomista maalle ja asteli vanhaa kauppa-asemaa kohti, Eräs roteva kuuden jalan mittainen intiaani kulki hänen ohitsensa kantaen tavattoman isoa taakkaa. Kit lyöttäytyi intiaanin kantapäille ja ihaili hänen muhkeita pohkeitaan sekä ihmetteli, kuinka kauniisti ja helposti hän liikkui kuorma selässään. Intiaani heitti kantamuksensa vaa'alle, joka oli aseman edustalla, ja Kit liittyi kullanetsijäin joukkoon, joka oli kerääntynyt intiaanin ympärille ja ihaili häntä. Kantamus painoi yli satakaksikymmentäviisi naulaa, ja tämä tosiasia mainittiin kunnioittaen ja kiersi suusta suuhun. Se oli jotakin, tuumi Kit. Hän mietti, tokko voisi itse nostaa maasta sellaista painoa, saati sitten kantaa.
"Lähdettekö viemään sitä Lindermanin-järvelle asti, hyvä mies?" kysyi hän.
Intiaani oli ylpeyttä täynnä ja vastasi röhisten myöntävästi.
Kit livahti pois keskustelemasta. Hänen huomiotaan oli kiinnittänyt nuori nainen, joka seisoi ovella. Kitiä hämmästytti varsinkin se, että tuo nainen soveltui täsmälleen ympäristöön, ikään kuin kuului siihen. Nainen oli sitä paitsi nuori ja kaunis. Hänen soikeiden kasvojensa kirkas kauneus ja väri vetivät Kitin mielen puoleensa, ja Kit katseli häntä kauan — katseli, kunnes neitonen tunsi sen ja katsahti pitkäripsisillä ja tummilla silmillään kylmästi ja ylimalkaisesti Kitin silmiin. Kitin kasvoista neitosen silmät siirtyivät nähtävästi kujeilevan ilkkuvina isoon revolveriin, joka roikkui Kitin lonkalla. Sitten palasi neidon katse Kitin silmiin, ja siinä katseessa oli näykkivää halveksumista. Se koski Kitiin kuin isku. Neito kääntyi vielä vieressään olevaan mieheen päin ja osoitti Kitiä. Mies katseli häntä samoin näykkivästi ja halveksivasti.
"Chechaquo", sanoi neito.
Miehellä oli huonot housut ja kulunut sarkanuttu. Hän näytti kulkurilta. Hän virnisteli Kitille tylysti, ja tämä tunsi käpertyvänsä kasaan, vaikka ei tietänyt syytä. Mutta neito oli joka tapauksessa tavattoman soma, tuumi Kit noiden kahden mennessä poispäin. Hän pani merkille neitosen kävelytavan ja piti varmana, että tuntisi hänet käynnistä vielä tuhannen vuoden kuluttua.
"Huomasitteko miehen, joka oli tytön kanssa?" kysyi Kitin naapuri kiihkeästi. "Tiedättekö, kuka hän on?"
Kit pudisti päätään.
"Poro-Charley. Hänen nimensä sanottiin äsken minulle. Häntä on potkinut onni Klondykessa. Vanha kullanhuuhtoja. Ollut kaksitoista vuotta Yukonissa. Tullut juuri sieltä."