Kun köysi tuotiin, panivat pitkä Bill Haskell, Paksu-Olsen ja crapinpelaaja hyvin kömpelösti ja mielettömällä kiireellä silmukan intiaanin kaulaan ja viskasivat köyden kattoparrun yli. Kymmenkunta miestä tarttui roikkuvaan päähän valmiina vetämään. Cultus-George ei ollut nostanut sormeaankaan vastaan. Hän piti tätä kaikkea pelkkänä uhkailuna — peijauksena. Valkoiset miehet olivat taitavia peijaamaan. Eikö poker ollut heidän mielipelinsä? Eivätkö he kauppoja tehdessään aina peijanneet vastapuolta?
"Odottakaa,", käski Smoke. "Sitokaa hänen kätensä. Eihän ole tarkoitus nostaa häntä köyttä kiipeämään."
Lisää pelottelua, ajatteli Cultus-George ja antoi vastustelematta sitoa kätensä selän taakse.
"Nyt teillä on viimeinen tilaisuus pelastaa henkenne", sanoi Smoke.
"Suostutteko ajomieheksi?"
"Paljonko maksatte?" sanoi Cultus-George.
Ihmetellen itseään, että saattoi sen tehdä, ja samalla suuttuneena intiaanin suunnattomasta itsekkyydestä Smoke antoi merkin. Eikä Cultus-George ollut vähemmän ihmeissään tuntiessaan silmukan äkkiä kiristyvän ja nostavan hänet lattiasta. Silmänräpäyksessä hänen jäykkä ilmeensä katosi, ja hänen kasvonsa ilmaisivat nopeassa sarjassa hämmästystä, vihaa ja tuskaa.
Smoke katseli kärsien. Tämä oli hänelle uutta, hirveätä. Intiaanin ruumis nytkähteli suonenvedontapaisesti, sidotut kädet koettivat vapautua kahleistaan, ja kurkku korahteli tukehtuneesti. Äkkiä Smoke kohotti kätensä.
"Laskekaa alas!" käski hän.
Nurkuen rangaistuksen lyhyyttä miehet laskivat Cultus-Georgen köydessä lattialle. Hänen silmänsä olivat pullistuneet ja verestävät, eivätkä jalat tahtoneet kannattaa häntä, vaan hän horjahteli edestakaisin, yhä ponnistellen saadakseen kätensä vapaiksi. Smoke työnsi sormensa hänen kaulansa ja köyden väliin höllentäen silmukkaa. Cultus-Georgen rinta kohoili voimakkaasti, ja hän alkoi vähitellen saada henkeä.
"Rupeatteko ajomieheksi?" kysyi Smoke.