"Eivät hiiskahdakaan siitä. No, ehkäpä silti selviydymme. Mutta yhden seikan sanon sinulle, Smoke, suoran ja selvän. Syön koirista minkä tahansa, mutta Brightiä en. Sen minä rauhoitan. Sitä en saata pettää."
"Piristyhän, poikaseni", sanoi Smoke toiveikkaasti. "Minun vihjeelläni on nyt sananvuoro. Se vakuuttaa minulle, ettei ainoatakaan koiraa tarvitse syödä, vaan että me kaikki kohennumme lihaviksi ja pulskiksi jälleen, joko pistäen poskeemme hirven tai peuran tai paistettuja viiriäisiä."
Shorty niiskautti ylenkatseellisesti, ja taas tuli neljännestunnin vaitiolo.
"Kas niin, siinä on ensimmäinen murheen merkki", sanoi Smoke ja osoitti eteensä lumeen.
Shorty jätti ohjaustangon ja tuli hänen luokseen, ja kumpikin jäi katselemaan tiellä makaavaa miehen ruumista.
Mies oli kyljellään, kuoliaaksi jäätyneenä ja jäykkänä. Ruumiin päällä ei ollut lunta, niin että se ilmeisesti ei ollut maannut siinä pitkää aikaa.
"Oli yleinen lumisade kolme päivää sitten", sanoi Shorty.
Smoke nyökkäsi, kumartui kuolleen puoleen, käänsi sitä hiukan ja osoitti luodinreikää ohimossa. Hän silmäili ympärilleen ja nyökäytti päätään lumessa olevaa revolveria kohti.
Sadan metrin päässä he tapasivat toisen ruumiin, joka makasi suullaan tiellä. "Kaksi seikkaa on selvänä", sanoi Smoke. "Ne ovat lihavia. Kyseessä ei siis ole nälänhätä. Eivätkä ne ole löytäneet mitään erikoista, muuten ne eivät olisi tehneet itsemurhaa."
"Jos ovatkaan sitä tehneet", epäili Shorty.