"Eivät, vaan vegetariaaneja, kasvissyöjiä." Smoke hymähti. "Ne eivät tahtoneet syödä lihaa eivätkä käyttää vetokoiria."
"No, ja seuraukset alkavat ilmetä. Minä tiesin, että heissä oli jotakin hassua. Ja samainen Laura Sibley oli ottanut viedäkseen heidät suoraan sellaiselle paikalle, että jok'ainoasta tuli miljoonamies."
"Niin, hän oli heidän tietäjättärensä — näki näkyjä ja ennusti."
"St — kuuntele!"
Shorty ojensi kättään pimeässä ja töytäisi Smokea hiljaa kylkeen, ja kumpikin kuuli kumeata, pitkäveteistä ähkymistä eräästä majasta. Ennen kuin se oli vaimennut, alkoi samanlaista kuulua toisesta hökkelistä ja sitten kolmannesta… Siihen huokailuun tuntuivat sisältyvän kaikki inhimillisen kurjuuden sävelet. Se kuulosti salaperäiseltä ja kaamealta.
Smoke koputti erään valaistun majan oveen, ja Shorty seurasi häntä tupaan, kun he kuulivat jonkun ähkäisevän: "Sisään!" Tupa oli kurja, hirsistä kyhätty, sammalilla tilkitty, lattia sahajauhon ja höylänlastujen peitossa. Valonlähteenä oli hylkeenrasvalamppu, ja he saattoivat erottaa neljä makuulavaa; kolmella niistä oli miehiä, jotka nyt lakkasivat ähkymästä ja suuntasivat katseensa heihin.
"Mikä on?" kysyi Smoke eräältä mieheltä, jonka huovat eivät riittäneet peittämään hänen leveitä hartioitaan ja lihaksikasta ruumistaan — kun hänen kasvonsa taas olivat sisäänpainuneet ja silmissä paloi tuskaisa hehku. "Rokkoko? Vai mitä se on?"
Vastaukseksi mies osoitti suutaan ja levitti mustia, turvonneita huuliaan. Smoke peräytyi.
"Keripukkia", mutisi hän Shortylle, ja mies vahvisti päännyökäyksellä otaksuman oikeaksi.
"Onko teillä runsaasti muonaa?" kysyi Shorty.