"Tämä on selittämätöntä, mikäli ymmärrän", myönsi Smoke. "Olen nähnyt keripukkia — yksinäisiä tapauksia siellä täällä, mutta milloinkaan en ole nähnyt koko leirin siihen sairastuneen. Nyt meidän on autettava vointimme mukaan näitä ihmisiä, mutta ensin meidän on leiriydyttävä ja huolehdittava koirista. Palaamme huomisaamuna, hm … rouva Sibley."
"Neiti Sibley", tiuskaisi nainen. "Mutta jos ryhdytte, nuoret miehet, harjoittamaan joitakin lääkärien temppuja täällä, ammun haulipanoksen nahkaanne."
"Tuo hurskas ennustajatar on ihastuttava", nauroi Smoke haparoidessaan
Shortyn kera pimeässä tyhjälle hirsimajalle.
Majassa oli ilmeisesti asunut kaksi miestä vielä aivan äskettäin, ja kumppanukset tulivat siihen vakaumukseen, että ne olivat olleet heidän tiellä tapaamiaan itsemurhaajia. He tarkastivat yhdessä varastovajan ja näkivät siellä tavattomia määriä erilaisia ravintoaineita, säilykkeiksi laitettuja, jauhettuja, kuivattuja ja höyryssä paahdettuja.
"Mikä kumma heihin on ajanut keripukin?" ihmetteli Shorty ja veti valoon käärön munajauhetta ja toisen italialaisia herkkusieniä. "Ja katsohan tänne! Ja tänne!" Hän nosteli näkösälle tomaatti- ja vehnäjauhorasioita ja öljymarjasäilykepulloja. "Vieläpä tuo jumalallinen viettelijätärkin sai keripukin. Mitäs sanot siitä?"
"Johtajatar", oikaisi Smoke.
"Viettelijätär", uudisti Shorty. "Eikö hän juuri vietellyt heitä tänne hornanrotkoon?"
II.
Seuraavana aamuna päivän valjettua Smoke tapasi miehen, joka kantoi raskasta polttopuutaakkaa. Mies oli pieni, pirteä ja kulki ketterästi kantamuksestaan huolimatta. Smokessa mies herätti heti vastenmielisyyttä.
"Miten voitte?" kysyi hän.