"Hän on murhamies", jatkoi Shorty. "Hän murhaa näitä viheliäisiä poloisia yhtä julmasti kuin jos löisi heitä kirveellä kalloon, jopa julmemminkin."
Meni päivä, minkä kuluessa he pitivät tarkasti silmällä Wentworthin pienimpiäkin liikkeitä. Monesti hänen aikoessaan vesisanko kädessä joelle he lähestyivät kuin sattumalta hänen majaansa, jolloin hän joka kerta kiiruhti jälleen sisälle vedettä.
"Ne ovat kätkössä tuvassa", sanoi Shorty. Hän nousi pystyyn ja veti kintaat käteensä. "Minä otan selvän siitä, vaikka minun olisi purettava hirsi hirreltä koko kölsä."
Hän katseli Smokea, joka istui penkillä hajamielinen, ajatteleva ilme kasvoillaan eikä ollut kuunnellut häntä.
"Mikä sinulla on?" kysyi Shorty harmistuneena. "Et toki liene saanut keripukkia!"
"Minä koetan muistutella mieleeni erästä seikkaa."
"Mitä sitten?"
"En tiedä. Sepä se onkin harmillista. Mutta se johtaisi oikeille jäljille, kunhan vain saisin palautetuksi sen mieleeni."
"Kuulehan, Smoke, heitä hiiteen turhat hiuksenhalkomiset", kehotti Shorty. "Noudata neuvoani ja jätä aprikoiminen. Tule auttamaan minua hökkelin hajoittamisessa. Minä panisin sen palamaan, ellen pelkäisi samalla paistavani perunoita."
"Siinä se nyt on!" huudahti Smoke ja ponnahti pystyyn. "Sitä juuri koetin palauttaa muistiini. Missä on lamppuöljykannu? Minä tulen avuksesi, Shorty. Perunat ovat jo kuin kädessämme."