"On. Shortyn kanssa olen haalinut kokoon kaiken kultahiekkamme. Mutta todellisuudessa olemme, hän ja minä, yhteensä monen miljoonan arvoisia."
"Minulla ei ole perunoita", sanoi Wentworth lopuksi. "Toivoisin, että minulla olisi. Antamani peruna oli ainoa. Olin säästänyt sitä koko talven, koska pelkäsin saavani keripukin. Myin sen vain saadakseni rahat höyrylaivamatkaan, sitten kun jokiliikenne alkaa."
Vaikka perunavalmiste oli loppunut, jatkui kummankin toipuvan paraneminen kolmantenakin päivänä. Muut, jotka eivät olleet saaneet perunavalmistetta, huononivat huononemistaan. Neljäntenä aamuna haudattiin kolme hirvittävää ruumista. Shorty kesti vielä sen toimituksen, sitten hän kääntyi Smoken puoleen:
"Sinä olet koettanut keinoasi. Nyt minä koetan omaani!"
Hän meni suoraa päätä Wentworthin majaan. Shorty ei kertonut milloinkaan, mitä siellä tapahtui. Hän tuli sieltä rystyset verillä ja kuin nylettyinä, eikä Wentworthin kasvoissa ollut ainoastaan voimallisten nyrkiniskujen merkkejä, vaan hän kulki monta aikaa sen jälkeen pää kallella ja niska jäykkänä. Tämän ilmiön selityksenä oli neljä mustansinistä sormenjälkeä kaulan toisella puolella ja yksi samanlainen toisella.
Sitten Smoke ja Shorty menivät yhdessä Wentworthin majalle, paiskasivat isännän lumeen ja käänsivät koko tuvan sisustuksen ylösalaisin. Laura Sibley kompuroi kirkuen paikalle ja auttoi ihastuneena heitä etsimisessä.
"Te ette saa ainoatakaan perunaa, neiti hyvä, vaikka löytäisimme niitä koko tynnyrin."
Mutta heidän vaivansa menivät hukkaan. Vaikka he kaivoivat möyheäksi maapermannonkin, eivät he löytäneet mitään.
"Ehdotan, että paistamme häntä hiljaisella tulella, kunnes hän tunnustaa", sanoi Shorty aivan tosissaan.
Smoke pudisti eväten päätään.