Mikään trusti ei ole toiminut ripeämmin kuin ystävysten. Kolmessa päivässä oli jokainoa tiedossa oleva kananmuna Dawsonista joutunut joitakin kymmeniä lukuunottamatta Smoken ja Shortyn käsiin.
Ne munatusinat, joita he eivät vielä olleet saaneet, olivat kahden henkilön hallussa. Toinen, jonka kanssa Shorty oli neuvotteluissa, oli intiaanivaimo, jonka tupa sijaitsi kummulla sairaalan takana.
"Tänään minä kiristän ne siltä", ilmoitti Shorty seuraavana aamuna. "Pese sinä astioita, Smoke. Tulen tuiskuna takaisin, ellen halkea harmiin hänelle rahoja pulittaessani. Miehistä selviäminen ei ole temppu eikä mikään. Mutta vihoviimeisen naisväki — niiden taito tenätä vastaan ostajalle on suorastaan liikuttava."
Kun Smoke iltapäivällä palasi majaan, oli Shorty polvillaan lattialla ja hieroi linjamentilla Sallyn häntää, ja hänen ilmeensä näytti enemmän kuin epäilyttävän viattomalta.
"No, millainen on menestys ollut?" tiedusteli Shorty kylmäkiskoisesti usean minuutin mentyä.
"Ei kehuttava", vastasi Smoke. "Miten luonnisti sinua intiaanieukon luona?"
Shorty nyökäytti rehentelevästi päätään pöydällä olevaa peltikannua kohti, joka sisälsi munia. "Mutta maksoivat seitsemän dollaria kappale", tunnusti hän hierottuaan runsaan minuutin välillä koiran häntää. "Minä tarjosin lopuksi kymmenen dollaria", sanoi Smoke, "ja se sanoi jo myyneensä munansa. Näyttää pahalta, Shorty. Joku muukin on liikkeellä. Niistä kahdestakymmenestäkahdeksasta kananmunasta voi koitua meille paljon kiusaa. Näetkö, trustin menestys riippuu siitä, että saa käsiinsä jok'ainoan…"
Hän keskeytti lauseensa ja tuijotti toveriaan. Shortyssa oli tapahtunut ilmeinen muutos. Hän sulki linjamenttipullon, kuivasi hitaasti ja huolellisesti kätensä Sallyn turkkiin, kohosi pystyyn, käväisi majan nurkkauksella lämpömittaria tarkastamassa ja tuli takaisin. Hän puhui matalalla, ilmeettömällä, teennäisen kohteliaalla äänellä.
"Olepa ystävällinen ja sano minulle vielä kerta, miten paljon oli munia, joita mies kieltäytyi sinulle myymästä?" kysyi hän.
"Kaksikymmentäkahdeksan."