Shorty vastasi taisteluhaasteeseen. "Eikö mikä tavara tahansa ole sen hinnan arvoinen, minkä siitä voi saada, vai mitä arvelette?" kysyi hän. "Mutta silti…"
"Turha tenätä vastaan. Puhun vain siitä, minkä verran voimme saada niistä. Kymmenen dollaria kappale, aivan niin. Me olemme munatrusti, Smoke ja minä, pitäkää se mielessänne. Me sanomme: kymmenen dollaria kappale, ja silloin on hinta: kymmenen dollaria kappale." Hän pyyhki lautastaan leipäpalalla. "Melkeinpä söisin pari lisää", huokasi hän ja otti eteensä papuja.
"Ette te sellaista munamäärää voi syödä", väitti Wildwater. "Se on … se on väärin."
"Me olemme niin ihastuneita muniin, Smoke ja minä", kuului Shortyn anteeksipyyntö.
Wildwater söi annoksensa kasvoillaan epäröivä ilme ja katseli epäluuloisesti kumpaakin kumppanusta. "Voitte ansaita hyvästi", aloitti hän kokeensa. "Myykää tai lainatkaa tai antakaa minulle kymmenkunta kananmunaa."
"Niin", vastasi Smoke, "tiedän kyllä kokemuksesta, miten vaikeata on olla saamatta kananmunia. Mutta niin köyhiä emme ole, että myisimme vieraanvaraisuuttamme. Ne eivät maksa teille mitään…" Kova potku pöydän alitse ilmaisi hänelle Shortyn käyvän levottomaksi. "Kymmenkuntako sanoitte, Wildwater?"
Wildwater nyökkäsi.
"Pidähän kiirettä, Shorty", jatkoi Smoke, "ja paista ne vieraallemme. Ymmärrän aivan hyvin. Muistan kyllä sen ajan, jolloin minäkin kykenin syömään kymmenen munaa kerrallaan."
Mutta Wildwater laski pidättäen kätensä innokkaan Shortyn käsivarrelle ja sanoi: "En tarkoita paistettuja. Haluan saada ne kuorineen."
"Voidaksenne viedä ne mukananne?"