"Kuulkaahan", sanoi Wildwater avomielisyyden puuskan valtaamana. "Kerron teille koko jutun, mutta pitäkää se omana tietonanne. Kuten muistatte, olin kihloissa neiti Arralin kanssa. Mutta hän on purkanut. Sen tiedätte, kuten aivan kaikki. Häntä varten minä tahdon ostaa kananmunia."
"Hm", sanoi Shorty ovelasti, "silloin ymmärtää yskän, että haluatte ne kuorineen. Mutta moista en teistä olisi millään uskonut."
"Mitä?"
"Se on halpamaista, sitä se on", jatkoi Shorty siveellisesti suuttuneena. "En ihmettelisi ollenkaan, jos saisitte haulipaukun pakaroihinne siitä tekosesta. Ja sen ansaitsisitte."
Wildwater oli vähällä saada raivovimmakohtauksensa. Hän puristi kätensä nyrkkiin, niin että toisessa oleva huokeahintainen haarukka alkoi taipua, ja hänen siniset silmänsä syytivät pahaenteisiä kipinöitä. "Eihän toki, Shorty, kuulkaahan: mitä tarkoitatte? Jos luulette kyseessä olevan jonkin salahankkeen…"
"Tarkoitan mitä tarkoitan", vastasi Shorty uhmailevasti. "Ja voitte heittää hiiteen ajatukset salahankkeesta. Julkisesti sellainen tavallisesti tapahtuu. Muuten ette niitä voi heittää."
"Heittää … mitä?"
"Munia, luumuja, pesä- ja biljardipalloja ja vaikka mitä. Mutta sitä tekoanne saatte katua, Wildwater. Ei minkäänlainen oopperayleisö sitä siedä. Vaikka hän onkin näyttelijätär, ei ole mitään aihetta pommittaa häntä julkisesti kananmunilla."
Silmänräpäyksen näytti siltä, kuin Wildwater olisi ollut halkeamaisillaan tai saamaisillaan halvauksen. Hän nieli suuntäyden kuumaa kahvia ja pääsi vähitellen tasapainoon.
"Erehdytte, Shorty", sanoi hän itseään kylmästi hilliten. "Minä en aio heittää häntä kananmunilla. Ettekö käsitä", jatkoi hän kiihtyvällä innolla, "että aion tarjota ne hänelle lautasella, käristetyt kananmunat — sellaisista hän enimmän pitää."