"Klondyke on täynnä hulluja", oli ainoa, mitä Shorty sai vastatuksi, "ja kun niitä on niin paljon, täytyy jonkun kai onnistuakin."
II.
Seuraavana päivänä iltapuoleen laillistettiin kauppa: Dwight Sanderson myi omistamansa kaupunkialueen — "jonka nimi tästä lähtien on Tralalii", antoi Smoke merkitä kauppakirjaan. Luoteispankissa kassanhoitaja punnitsi kaksikymmentäviisituhatta dollaria Smoken kultatalletuksesta, samalla kun puolisen tusinaa katselijaa oli punnitsemisen ja maksunsuorituksen todistajina.
Kullankaivajaleirissä on mielikuvitus hyvin herkkä. Jok'ainoan oudon teon luullaan olevan merkkinä salaisesta kultalöydöstä, vaikkapa tämä teko olisi vain hirvenmetsästykseen lähtö tai retki revontulia ihailemaan pimeän puhjettua. Ja kun tuli tunnetuksi, että Smoke Bellewin lainen etevä henkilö oli maksanut kaksikymmentäviisituhatta dollaria Sanderson-ukolle, tahtoi koko Dawson saada tietoonsa, mistä hän ne oli maksanut. Mitä kahdenkymmenenviidentuhannen arvoista oli saattanut olla Dwight Sandersonilla, joka oli elää kituuttanut nälissään autiolla kaupunkialueellaan?
Iltapäivällä tuli yleiseksi tiedoksi, että monet kymmenet miehet olivat järjestäneet kevyet matkavarusteensa ja piilottaneet ne sopiviin ravintolahuoneisiin pääkadun varrelle. Smokea seurasivat, missä tahansa hän näyttäytyikään, lukuisat silmät. Ja todistuksena siitä, miten vakavasti häneen suhtauduttiin, oli se, ettei ainoakaan hänen monen monista tutuistaan ollut kyllin tunkeilevainen udellakseen mitä kauppoja hän Dwight Sandersonin kanssa oli tehnyt. Lisäksi ei kukaan enää puhunut hänen kananmunistaan. Shorty oli samanlaisen silmälläpidon ja hyväntahtoisen hienotunteisuuden esineenä.
"On aivan kuin olisin tehnyt murhan tai sairastunut rokkoon, niin ne minua vartioivat ja tuntuvat pelkäävän puhutella minua", sanoi Shorty, kun hän sattui kohtaamaan Smoken Elkhornin kulmalla. "Katsohan Bill Saltmania kadun toisella puolella — hän menehtyy katsomisen himoon, ja kumminkin hänen silmänsä ovat suunnatut lumeen. Hän näyttää siltä, kuin hän ei lainkaan tietäisi, että sinä ja minä olemme olemassa. Mutta lyön vetoa ryypyn siitä, että jos me pyörähtäisimme sukkelasti kulman taakse kuin jonnekin lähteäksemme ja tekisimme sitten täyskäännöksen takaisin, näkisimme hänen juoksevan jälkeemme tuhattulimmaisen vauhdilla."
He tekivät kokeen, ja kun he kääntyivät takaisin seuraavassa kulmassa, tuli Saltman heitä vastaan jättiläisaskelilla laukaten.
"Terve mieheen, Bill", tervehti Smoke. "Minne olette matkalla?"
"Ilman aikojani maleksimassa ja tuulettelemassa vain. Kaunis ilma, vai mitä?"
"Hm", sanoi Shorty pisteliäästi, "jos sanotte tuota menoa maleksimiseksi, niin millaisiahan lienevätkään oikeat juoksuaskelenne?"