"Ettepä tunnu pitävän kaupungeista", virkkoi Smoke hymyillen, jotakin sanoakseen, mutta hämmästyi kovasti nähdessään, miten Snass silloin muuttui.
Koko hänen ruumiinsa näytti hätkähtävän ja vapisevan kuin voimakkaitten tunteitten tulvahtaessa. Mielenliikutus keskittyi sitten hänen silmiinsä, jotka ilmaisivat määrätöntä tuskaa huutavaa vihaa. Hän käännähti nopeasti, hillitsi itsensä ja sanoi välinpitämättömällä äänellä, puoleksi toisaanne katsoen: "Tapaamme myöhemmin, herra Bellew. Peurat vetäytyvät itää kohti, ja minä menen edeltä paikkaa valitsemaan. Te seuraatte jäljestä kaikki huomenna."
"Tuikea herra, vai mitä?" mutisi Shorty Snassin jatkaessa kulkuaan pienen joukkonsa etunenässä.
Myöhemmin aamupäivällä Smoke lähti kävelylle leiriin, joka oli jokapäiväisissä askareissaan. Iso metsästäjäjoukkue oli juuri palannut kotiin, ja miehet hajaantuivat kukin omille tulilleen. Naisia ja lapsia lähti ajamaan koirilla, jotka oli valjastettu tyhjien, jalaksettomien lautakelkkojen eteen, ja naiset ja lapset laahasivat raskaita rekiä, jotka olivat täynnä äskentapettujen eläinten jo jäätynyttä lihaa. Kaikki olivat samalla lailla puetut turkkeihin ja pehmeäksi parkittuun nahkaan. Poikia tuli ja meni kaaret kädessä ja luukärkisillä nuolilla täytetyt viinet selässä, ja tupissa, joita riippui miesten ja poikien vöissä ja kaulahihnoissa, Smoke näki lukuisia veitsiä, kivestä tai luusta valmistettuja, eläintennylkemisaseita. Naiset savustivat lihaa nuotioilla, ja heidän selässään riippuvat pikkulapset ihmettelivät maailman menoa silmät suurina ja imeskelivät talikimpaleita. Koirat, jotka olivat vain hiukan kesyttyneitä susia, ärhentelivät karvat pörhössä Smoken ympärillä, mutta pakenivat hänen lyhyttä ryhmypalikkaansa ja painoivat muistiinsa tuon oudon miehen hajun, jota kepin tähden piti kunnioittaa.
Smoke tuli leirin keskustaan. Siellä oli tavallista laajemmalla aukiolla nuotio, joka ilmeisesti oli Snassin. Vaikka kaikki olikin väliaikaista, oli se muita tukevammin laadittu. Iso purjekangassuojus, joka oli kuin puoliteltta, oli pingotettu makuu- ja työpaikan eteen. Eräällä sivulla oli silkkiteltta, jollaisia tutkimusmatkailijat ja rikkaat suurriistan metsästäjät käyttävät. Smoke ei ollut milloinkaan nähnyt sellaista telttaa ja meni sen tähden lähempää katsomaan. Hänen siinä seisoessaan avautui teltan esirippu, ja nuori nainen tuli ulos. Hän liikkui niin kiireisesti ja sukelsi esiin niin odottamatta, että Smoke hämmästyi kuin ilmestyksen nähdessään. Hän näytti tekevän samanlaisen vaikutuksen naiseen, ja pitkän aikaa kumpikin seisoi vain toisiaan katsellen.
Nainen oli ylt'yltään nahkoihin pukeutunut, mutta sellaisista nahoista ja niin suurenmoisen kauniista turkeista Smokella ei ollut milloinkaan ollut aavistustakaan. Naisen parka huppukauluksineen oli jotakin ihmeellistä nahkaa, joka oli väriltään kuin kirkkainta hopeaa. Hänen muklukinsa, joiden anturat olivat mursun nahasta, oli valmistettu ilvesten valkoisista koipinahoista. Pitkävartiset kintaat, polvitupsut — jok'ainoa eri turkislaji hänen puvussaan oli himmeätä hopeaa, joka hohti päivän kylmässä valossa, ja tästä kimmeltävästä hopeasta kohosi hieno, sorea kaula, pää, vienon ruusuiset, sinisilmäiset kasvot, korvat, jotka olivat kuin kaksi heleänpuhtoista simpukankuorta, ja kastanjanruskeat hiukset hopeisen huurteen ja välkkyvien jääkiteiden koristamina.
Kaiken tämän ja paljon muutakin Smoke näki kuin unessa; sitten hänen tietoisuutensa palasi, ja hän haparoi päähineen käteensä. Silloin muuttui tytön silmien hämmästyksen ilme hymyilyksi, ja nopein, eloisin liikkein hän riisui oikean kintaansa ja ojensi kätensä Smokelle.
"Hyvää päivää", sanoi hän vakavasti, ihmeen kauniisti sorahtelevalla tavalla, ja yhtä hopeiselta, kuin hänen turkkinsa näytti, soi hänen äänensä Smoken korvissa, jotka olivat tottuneet intiaaninaisten kimeään kirkunaan.
Smoke osasi sammaltaa vain muutamia sanoja, jotka olivat kuin kalpea varjo hänen seuramiesajoiltaan.
"Olen iloinen tapaamisestamme", jatkoi nainen kuin tunnustellen ja hymyili. "Teidän on annettava anteeksi englanninkieleni. Se on huonoa. Olen syntyjäni englantilainen", vakuutti hän vakavasti. "Isäni, hän on skotlantilainen. Äitini, hän on kuollut. Hänessä oli ranskalaista ja englantilaista ja hiukan myös intiaaniverta. Hänen isänsä oli suuri mies Hudsonbay-yhtiössä. Huh! On kylmä!" Hän veti kintaan käteensä. "Menkäämme nuotiolle keskustelemaan. Nimeni on Labiskwee. Entä teidän?"