"Onko lomaretki huvittanut teitä?" kysyi Kit hajamielisenä.
Heidän viettäessään viimeistä yötä Lindermann-järven rannalla oli heidän leirinsä murheellisen näköinen köyhyydessään. Serkut olivat ottaneet kaiken käyttökelpoisen, teltta siihen luettuna. Repaleinen tervakangas, joka oli pingotettu tuulta vasten, suojasi heitä lumiryöpyltä. Illallista he keittivät avoimella tulella parissa kuhmuisessa ja hylätyssä leiriastiassa. Heille oli jätetty heidän huopansa ja ruokaa muutamaan ateriaan. Siinä kaikki.
Illallisen kestäessä Kit puhui ainoastaan yhden kerran.
"Hyvä setä", sanoi hän aiheettomasti, "minun tahtoni on, että sanotte minua tästä lähtien Smokeksi. Minusta on lähtenyt höyryä tällä matkalla, eikö niin?"
Muutamia minuutteja myöhemmin hän oli matkalla telttakylään. Siellä majaili kullanetsijöitä. Heillä oli työnä joko veneiden lastaus tai rakentaminen. Kit viipyi useita tunteja. Kun hän palasi ja pujahti huopansa alle, nukkui John Bellew jo.
Aamulla oli vielä lumipyry. Kit ryömi jo pimeällä huopansa sisästä, teki sukkasillaan ollen tulen ja sulatti sillä jäätyneitä kenkiään. Sitten hän keitti kahvia ja paistoi silavaa. Aamiainen oli kurja ja kolkko. Heti syötyään he käärivät huopansa kokoon. John Bellew lähti astelemaan edellä. Kun hän kääntyi Chilcootiin vievälle tielle, ojensi Kit hänelle kätensä.
"Hyvästi, setä", sanoi hän.
John Bellew silmäili häntä ja kirosi kummissaan.
"Älkää unohtako, että nimeni on Smoke", nuhteli Kit.
"Mutta mitä aiot tehdä?"