Kit viipotti kättään ja viittasi pohjoiseen päin myrskyn mylleröimän järven taakse.
"Mitäpä hyödyttää kääntyä takaisin, kun on päästy näin pitkälle?" uteli hän. "Minä olen sitä paitsi saanut maistaa karhunlihaa ja minä pidän siitä. Jatkan matkaa."
"Sinulla ei ole rahaa", tenäsi John Bellew. "Sinulla ei ole matkavarusteita."
"Olen saanut paikan. Katsopa veljesi poikaa, Christopher Smoke Bellewiä! Hän on saanut paikan. Hän on erään herrasmiehen miehiä. Hän saa siitä toimesta sataviisikymmentä kuukaudessa ja muonan. Hän lähtee Dawsoniin parin hienon herran ja yhden herraspalvelijan mukana — leirikokiksi, soutajaksi ja yleiseksi hommaajaksi. Ja O'Hara ja 'Aalto' saavat mennä hemmettiin. Hyvästi."
John Bellew oli ällistyksissä ja osasi vain mutista.
"Minä en ymmärrä."
"Sanotaan, että Yukonin vesillä on kaljunaamaisia jääkarhuja hyvin runsaasti", selitti Kit. "Minulla on nyt vain yhdet alusvaatteet, ja minä lähden etsimään karhunlihaa, siinä kaikki."
KARHUNLIHA
I.
Puoli päivää kesti myrskyä. Kit käveli hoippuillen rantaa pitkin vastatuuleen. Päivän koittaessa oli lastattava tusina veneitä. Niihin pantiin Chilcootin yli kannettuja kalliita matkatavaroita. Veneet olivat kotitekoisia ja kömpelöitä. Niitä olivat lyöneet kasaan miehet, jotka eivät olleet veneiden tekijöitä. Eräs jo lastattu vene oli juuri lähdössä, ja Kit pysähtyi katselemaan sitä.