Smoke pudisti päätään. "Sinun sietäisi nähdä itsesi", tenäsi Shorty. Smoke ei ollut kaunis näky. Posket olivat niin sisäänpainuneet, että yläleuan hammasrivi harrotti parrasta huolimatta suusta hyvän matkaa ulkona. Otsalla ja sisäänpainuneitten silmien ympärillä iho oli kovasti pingolla, ja takkuuntunut parta, joka luonnostaan oli kullankeltainen, oli tulen kärventämä ja nuotiosavun mustentama.
"Paras on lähteä", sanoi Smoke. "Minä jaksan kyllä."
"Sinä olet heikko kuin piskuinen sylivauva. Sinusta ei ole kävelijäksi.
Ja minne kiire?"
"Minä olen nyt matkalla etsimään Klondyken kalleinta aarretta enkä voi viivytellä. Siinä kaikki. Ala köyttää kantamuksia. Se on maailman kallein aarre. Se on ihanampi kuin kultajärvet ja kultavuoret, ihanampi kuin seikkailut ja karhunlihan syönti."
Shortyn silmät olivat selko selällään. "Mitä se sitten on, Luojan Kaikkivaltiaan nimessä?" kysyi hän ääni hämmästyksestä väristen. "Vai oletko ihan järjiltäsi."
"En, olen täydessä tolkussa. Ihmisen on ehkä nähtävä nälkää, jotta hänen silmänsä avautuisivat näkemään eräitä asioita. Nyt olen nähnyt sellaista, mitä en luullut olevankaan. Nyt minä tiedän — mikä nainen on."
Shorty avasi suunsa, ja suupielistä ja silmien kiillosta saattoi aavistaa sen kujeellisen vastauksen, mikä pyöri hänen huulillaan.
"Älä hiiskahdakaan", sanoi Smoke sävyisästi. "Sinä et sitä tiedä. Mutta minä tiedän."
Shorty nieleskeli ja antoi ajatuksilleen uuden suunnan. "Hm. En tarvitse vihjeen hitustakaan arvatakseni naisesi nimen. Muut ovat menneet Surprise-järveä kuivaamaan, mutta Joy Gastell selitti, etteihän halua lähteä retkelle. Hän on Dawsonissa ja odottaa, tuonko sinut palatessani. Ellen sitä tee, vannoo hän myyvänsä kaiken omaisuutensa ja pestaavansa armeijan tarkk'ampujia ja lähtevänsä Peuramaahan ja lyövänsä kallon murskaksi vanhalta Snassilta ja koko hänen joukkioltaan. Ja jos sinä vain pysyt nyt kiltisti aloillasi pari päivää, niin sitten minä kyllä köytän kantamukset ja sonnustan itseni kerallasi taivalta tekemään."