Hän huomasi ihmeekseen, että nuotiossa räiskyivät siihen vast'ikään pannut puut ja että kahvipannu höyrysi hehkuvan hiilloksen laidassa.
Tulen vieressä, käsivarren pituuden päässä, istui Shorty savuketta poltellen ja katsellen häntä tarkkaavasti. Smoken huulet liikkuivat, mutta oli kuin suonenveto olisi kuristanut hänen kurkkuaan, ja rintaa ahdistivat kyynelet, jotka pyrkivät esiin. Hän ojensi kätensä savuketta kohden ja veti vetämistään savua syvälle keuhkoihinsa.
"Minä en ole tupakoinut pitkään aikaan", virkkoi hän vihdoin matalalla, levollisella äänellä. "Hyvin pitkään aikaan."
"Etkä syönytkään, mikäli näkee", sanoi Shorty yrmeästi.
Smoke nyökkäsi ja osoitti ylt'ympärillä olevia riekonhöyheniä.
"En ennen kuin nyt", vastasi hän. "Kuulepas, mielelläni joisin kupposen kahvia. Se maistuisi! Ja pannukakku ja silavan viipale."
Toisen valmistaessa ruokia ja toisen syödessä he kertoivat lyhyesti, mitä heille eron jälkeen oli tapahtunut.
"Klondyke purki jäitään, ja meidän täytyi odottaa avovettä", lopetti Shorty kertomuksensa. "Kaksi sauvoinvenhettä, kummassakin kuusi miestä — sinä tunnet heidät kaikki, kaikki miesten parhaita — ja kaikenlaisia varusteita. Mutta esteet viivyttävät heitä viikon verran. Kun erosin heistä, he jäivät raivaamaan kallioitten yli tietä, jota myöten vetää venheet. Mutta minun teki kovin mieleni jatkaa matkaa, ja niin otin reppuun evästä ja vyöttäydyin edelläkävijäksi. Tiesinhän tapaavani sinut oikealta tieltä."
Smoke nyökkäsi, ojensi kätensä ja puristi ääneti Shortyn kättä.
"Lähtekäämme nyt taipalelle", sanoi hän.
"Sitä me emme tee, vaikka tuhat tulimmaista käskisi", kivahti Shorty.
"Viivymme tässä niin että saat pari päivää levätä ja syödä."