"Kysy sitä!" vastasi Kit ja kyyristyi paremmin tervakankaan suojaan, kun kova tuulenpuuska ryöpytti lunta vasten naamaa. "En ole ollut veneessä sitten kuin pikkupoikana. Mutta arvelen, että voimme oppia."
Suojuskankaan kulma pääsi irti, ja Shorty sai takaapäin lumiryöpyn niskaansa.
"Äh, voimme kyllä oppia", murisi hän vihaisesti. "Lapsikin voi oppia. Mutta panenpa viimeisen dollarini vetoa siitä, että emme pääse lähtemään tänään."
Kello oli kahdeksan, kun telttaan huudettiin kahvia, ja lähes yhdeksän, ennen kuin herrat tulivat näkyville.
"Huomenta", sanoi punaposkinen, hyvin ravittu kaksikymmenviisivuotias nuori mies. "On aika jo lähteä, Shorty. Te ja —." Hän katsoi kysyvästi Kitiin. "En saanut nimeänne muistiini eilen illalla."
"Smoke."
"Hyvä. On parasta, että Shorty ja herra Smoke alkavat lastata venettä."
"Vain Smoke — herra pois", esitti Kit.
Sprague nyökkäsi lyhyesti, lähti ja kuljeskeli siellä täällä telttojen välissä. Mukana seurasi tohtori Stine, joka oli hintelä ja kalpea nuori mies.
Shorty katsoi merkitsevästi toveriinsa.