"Toivon etten osaisi, jos kävisi hullusti tuolla alhaalla."
"Samaa sanon minä", sanoi haikeasti eräs outo mies, joka seisoi vieressä ja kurkisteli kosken kuiluun. "Ja toivon, että olisin jo toisella puolella."
"Minä en luopuisi mistään hinnasta laskemisyrityksestä", sanoi Kit. Hän tarkoitti mitä sanoi. Samalla hän tahtoi karaista tuota miestä. Hän kääntyi lähteäkseen veneen luo.
"Aiotteko lähteä laskemaan?" kysyi vieras mies.
Kit nyökäytti päätään.
"Haluaisin, että minullakin olisi miehuutta siihen", teki mies tunnustuksen. "Olen ollut tuntikausia täällä. Kuta kauemmin olen katsellut, sitä enemmän olen alkanut pelätä. En ole merimiehiä. Ja minulla on mukanani vain veljeni poika, nuori nulikka, ja vaimoni. Jos te pääsette ehjinä läpi, viettekö sitten minun veneeni alas?"
Kit katsahti palvelustoveriinsa. Tämä viivytti vastausta.
"Hänellä on vaimo mukanaan", viittasi Kit. Eikä hän erehtynyt mieheen nähden.
"Niin on", vakuutti Shorty. "Pysähdyin ajattelemaan juuri sitä. Tiesin, että oli jokin syy, miksi oli tehtävä niin."
He kääntyivät lähteäkseen, mutta Sprague ja Stine eivät hievahtaneet paikaltaan.