"Te olette sitoutuneet —"
"Viemään teidät Dawsoniin", keskeytti Shorty. "Hyvä, teemme niin. Eikö totta?"
Hän päätti puheensa romauttamalla puolet teltasta heidän päälleen.
He murtautuivat sitten pienen satamapaikan ohuen jään läpi ja pääsivät järvelle, jossa raskasta ja lasimaista vettä jäätyi joka vedolla heidän airoihinsa. Vesi muuttui pian puuromaiseksi sohjuksi ja ehkäisi airojen liikkeitä, jopa jäätyi tippuessaan. Myöhemmin alkoi muodostua pinnalle kiinteä peitto, ja veneen tunkeutuminen eteenpäin kävi yhä hitaammin.
Aamulla heidän veneensä seisoi paikallaan. Jäistä pintaa oli silmänkantamiin asti. Järven vesi oli kadonnut. Pohjoiselle rannalle oli sata yardia. Shorty vakuutteli, että siellä oli joen aukko ja että hän näki jo vettä. Hän ja Kit kahden olivat työkunnossa, ja he mursivat airoilla jäätä ja laahasivat venettä eteenpäin. Viimeiseen asti ponnisteltuaan he pääsivät vuolaan joen nieluun. Taaksepäin silmäillessään he näkivät useita veneitä, jotka olivat taistelleet koko yön ja jäätyneet kiinni toivottomasti. Sitten he kiitivät erästä joen mutkaa. Vauhti oli kuusi mailia tunnissa.
VI.
Päivän toisensa jälkeen he viilettivät ripeätä virtaa alaspäin, ja päivä päivältä kävi rantajää leveämmäksi. Illalla he hakkasivat jäähän uran johon vetivät veneen yöksi, ja kantoivat leirivarusteensa sadan jalan päähän rannalle. Aamulla he hakkasivat veneensä irti uudesta jäästä ja veivät sen keskiuomaan. Shorty asetti teräspeltisen kamiinan palamaan veneeseen, ja Stine ja Sprague istua kyyröttivät sen ääressä pitkät tunnit. He olivat alistuneet, eivät antaneet enää käskyjä ja toivoivat vain pääsevänsä Dawsoniin. Pessimistinen, väsymätön ja ilakoiva Shorty veteli aina tuolloin tällöin kolmea säettä erään unohtamansa laulun ensimmäisestä nelisäkeisestä värsystä. Kuta kylmemmäksi ilma kävi, sitä useammin hän rallatti:
"Kuin Argus muinaisaikoinaan me jätämme tään Kreikanmaan, tam-tam, tam-tam, tam-tam, tam-tam — ja kulta-taljaa noutamaan."
Maalla he viettivät viimeisen yönsä White Riverin ja Stewartin suistojen välillä. Päivän valjetessa he huomasivat, että Yukonilla oli koko jäisten rantojen välikin, puoli mailia leveä, valkoisen jään peitossa.
"Veneemme on viimeinen, joka pääsee tänä vuonna Dawsoniin", sanoi Kit.