"Entä sopimus?" kysyi Kit. "Tiedätte, että täällä on nälänhätä. Ei saa työtä kaivoksissakaan, ellei ole oma muona. Teitte sopimuksen —"
"En tiedä mistään sopimuksesta", keskeytti Sprague. "Vai tiedätkö sinä,
Stine? Otimme sinut palvelukseen kuukausikaupalla. Tässä on palkkasi.
Kuittaatko?"
Kitin käsi puristautui nyrkiksi. Hän punehtui hetkeksi. Molemmat herrat ponnahtivat pois hänen luotaan. Hän ei ollut koskaan eläessään lyönyt miestä suutuksissaan, ja hän tunsi niin varmasti kykenevänsä pieksämään Spraguen, ettei hän saattanut tehdä sitä.
Shortyn mieli oli liikuttunut. Hän asettui väliin.
"Kuule, Smoke, minä en aio ahertaa enää näissä joutavissa hommissa. Lopetan varmasti täällä. Sinä ja minä vedämme yhtä köyttä. Eikö niin? Sinä otat nyt huopasi ja menet Elkhornin majalaan. Odota minua. Minä selvitän asiani, kokoan mitä minulle kuuluu ja annan heille mitä heille kuuluu. Minä en kelpaa paljon mihinkään vesillä, mutta nyt on kova pohja jalkojen alla, ja minä voin varmaan ryöpsäyttää."
Puolen tunnin kuluttua Shorty ilmestyi Elkhornin ravintolaan. Hänen rystysensä olivat veriset ja toisessa poskessa oli naarmuja.
"Sinun olisi pitänyt nähdä se maja", hän virnisteli heidän seisoessaan tarjoilupöydän luona. "Rojulato ei ole mitään siihen verraten. Lyönpä vetoa, etteivät he astu yhteen viikkoon ihmisten näkyville. Minun ja sinun tilisi on nyt selvänä. Meillä on rahaa kuukauden muonaan ja ampumatarpeisiin. Meidän on mentävä Klondykeen päin sisämaahan. Ellei siellä ole hirviä, menemme intiaanien joukkoon. Ja ellei meillä ole kuuden viikon päästä viittätuhatta naulaa lihaa, niin palaan varmasti tänne ja pyydän anteeksi herroiltamme. Eikö se vetele?"
Kit ojensi kätensä ja he puristivat. Sitten Kit virkkoi epävarmasti:
"Minä en osaa metsästää yhtään."
Shorty nosti lasiaan.