"Mutta sinähän olet varma lihansyöjä, ja minä opetan sinut."
SQUAW CREEKIN VALTAUS
I.
Kaksi kuukautta aikaisemmin olivat Smoke Bellew ja Shorty lähteneet hakemaan hirvenlihaa muonavaroiksi. He olivat tulleet takaisin ja majailivat Elkhornin ravintolassa Dawsonissa. Metsästys oli suoritettu, lihat tuotu ja myyty kahdesta ja puolesta dollarista naula. Heillä oli nyt kolmentuhannen dollarin arvosta kultahiekkaa ja hyvä koiravaljakko. Onni oli suosinut heitä. Siitä huolimatta, että kultakuume oli ajanut otukset vuoristoon sadan mailin päähän tai kauemmaksi, he olivat puolimatkassa ajaneet neljä hirveä ahtaaseen rotkoon. Samana päivänä leiriytyi heidän lähelleen neljä nälkiintynyttä intiaaniperhettä, jotka kertoivat, etteivät olleet nähneet mitään otuksia kolmena edellisenä päivänä. Intiaanit vaihtoivat nälkäisillä koirilla lihaa Smokelta ja Shortylta. Nämä ruokkivat koiria viikon, valjastivat ne sitten ja alkoivat kuljettaa lihoja Dawsonin kiihkeille markkinoille.
Heille tuli nyt pulma, miten saisivat vaihdetuksi kultahiekkansa ravintoon. Dawsonissa oli nälänhätä. Satojen miesten, joilla oli rahaa, mutta ei ruokaa, oli ollut pakko lähteä pois paikkakunnalta. Monet olivat menneet jokea alas viimeisten avovesien aikana, ja vielä useammat, joilla oli ruokaa vain matkalle, olivat kävelleet Dyeaan jäitse kuusisataa mailia.
Smoke tapasi Shortyn lämpöisessä ravintolahuoneessa ja huomasi hänen olevan iloisella tuulella.
"Elämä ei maistu miltään, ellei ole whiskyä ja sokeria", tervehti Shorty vedellessään sulavista viiksistään pois jäänpalasia ja heitellessään niitä lattialle, niin että rapisi. "Ja minä olen saanut juuri kahdeksantoista naulaa sitä imelää. Myyjä sieppasi kuitenkin siitä kolme dollaria naulalta. Onko onni potkaissut sinua?"
"En minäkään ole ollut toimetonna", vastasi Smoke ylpeillen. "Sain ostaa viisikymmentä naulaa jauhoja. Ja Adam Creekissä on mies, joka sanoo antavansa huomenna toiset viisikymmentä naulaa."
"Suurenmoista! Elämme varmasti siihen, kun joki aukeaa. Kuulehan, Smoke, koiramme ovat aika hyviä. Eräs koirien ostaja tarjosi minulle viidestä niistä kaksisataa dollaria kappaleelta. Minä sanoin, ettei myydä. Ne pääsivät varmaankin hyvään kuntoon, kun annoimme niille liharuokaa; mutta on takaperoista syöttää koiria ruoalla, joka maksaa kaksi ja puoli dollaria naula. Tulehan ja ota kulaus. Juhlin sen johdosta, että sain ne kahdeksantoista naulaa sokeria."
Muutaman minuutin kuluttua hän pani juomien hinnan kultavaa'alle ja muisti erään asian.