Mies ei vastannut. He pysähtyivät tutkimaan.
"Ota selvä, hengittääkö hän", sanoi Kit, joka oli pistänyt paljaan kätensä miehen turkin ja villapaidan alle koetellakseen sydäntä.
Shorty kohotti toista korvalappua ja taivutti päänsä jäätyneiden huulien lähelle.
"Ei hengitä yhtään", ilmoitti hän.
"Eikä sydän lyö yhtään", sanoi Kit.
Hän veti rukkasen käteensä ja hakkasi sitä minuutin ajan, ennen kuin paljasti sen taas raapaistakseen tulitikulla tulta. Mies oli vanha, auttamattomasti kuollut. Tulen tuikkeessa he näkivät pitkän harmaan parran, johon oli kasaantunut jäätä aina nenään asti, posket, jotka kuura oli kalvistanut, ja sulkeutuneet silmät, joita reunustivat yhteen jäätyneet kuuraiset kulmakarvat.
"Tule pois", sanoi Shorty ja hieroi korviaan. "Emme voi tehdä mitään tälle vanhusparalle. Olen varmaan palelluttanut korvani."
Muutama minuutti sen jälkeen, kuin valojuova levitti väräjävää hohdetta taivaalle, he näkivät kaksi haamua jäällä neljännesmailin matkan edellään. Heidän takanaan ei näkynyt mailin matkalla mitään liikettä.
"Nuo ovat kulkueen etunenässä", sanoi Kit, kun taas oli tullut pimeä.
"Lähde nyt, otetaan kiinni heidät."
He eivät kuitenkaan tavoittaneet heitä puolessa tunnissa. Shorty lähti juoksemaan.